• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Etusivu
  • Älykoti
    • Älylaitteet
    • Piha
  • Lifestyle
    • Perhe
    • Vauvavuosi
    • Raskausaika
    • Yrittäjyys
  • Viherkasvit
  • Suosittelen
  • Yhteistyö
  • Rekisteriseloste

Älykodin avaimet

Arjen älyratkaisut

histamiini-intoleranssi

Atoopikon saippuaepisodi

31/10/2020 by Joanna

Poika aloitti päivähoidossa noin kuukausi sitten. Hänellä on kaksi eri hoitopaikkaa, koska reissaamme kaupunkiasunnon ja mökin väliä. Päivähoidon aloituksen kanssa samaan aikaan aloin purkamamaan imetysdieettiä.

Sain ruokavaliotani laajennettua hyvin jo viime kesänä, jolloin sain käytännössä kaikki kasvikset takaisin ruokavalioon. Näihin kuului myös peruna ja kaakao. Voitteko arvata siis mitä söin päivittäin useamman kuukauden, kun keho oli pitkään kärsinyt kalorien puutteesta. Tunnustan… Vedin sipsejä tai maidotonta suklaata joka päivä.

Ruokavaliostani oli ennen päivähoitoa yhä poissa mm. valmis ruoka, possu, nauta, kala ja soija. Kun poika sitten lähti hoitoon, niin päivän syöttöväli tuli niin suureksi, että tiesin maidon histamiinipitoisuuden ennättävän laskevan ennen pojan hakua hoidosta. Tutkimusten mukaan suurin osa histamiinista katoaa kehosta jo tunnin kuluttua syömisestä.

Meidän pojalla on atoopinen iho. Kuvassa poika seisomassa ulkona.
Artikkelin kuvat on viime viikonlopulta. Sattui ihan uskomaattoman kaunis hetki lumen leijaillessa hiljalleen maahan ja auringon paistaessa.

Kun siis vein pojan ensimmäisenä päivänä hoitoon, niin laitoin Woltti-tilauksen menemään ja kävelin toimistolle. Tuntui todella hyvälle päästä taas toimistolle tekemään töitä ja syömään jonkun toisen tekemää ruokaa.

Poika sai minun dieetin purkamisesta hieman vatsavaivoja, mutta ne loppuivat nopeasti. Jalkojen iho-oireet kuitenkin palasivat pitkästä aikaa. Mietin oliko taustalla viilenevä sää vai minun ruokavalio. Ensin näyttikin, että ongelma menee ohi, mutta siirtyessämme toiseen päivähoitopaikkaan pojan atoopinen iho lehahti pahasti ensimmäisen viikon jälkeen.

Poika pärjäsi todella hyvin molemmissa hoitopaikossa, eikä tuntunut olevan moksiskaan hoidossa olosta, vaan nautti uusista leluista ja pitkistä ulkoiluista. Vaikka päivähoidon aloittaminen siis olikin iso juttu meille molemmille, niin en uskonut sen olevan syy iho-oireisiin.

Olin käynyt molempien hoitopaikkojen kanssa tarkkaan läpi ruokavalion ja minulle kerrottiin joka päivä mitä poika oli syönyt. Pelkäsin, että poika oireilee voimakkaasti edelleen minun maidon kautta tuleville allergeeneille. Pojalla on nyt ikää vuosi ja kolme kuukautta ja hän on reipas syömään, joten uskoin, että hän kestää maidon kautta tulevan pienen altistuksen uusille ruoka-aineille.

Oli pakko ottaa avuksi kortisoni useamman kuukauden tauon jälkeen, jotta poika ei repisi rikki ihoaan. Muutamat naarmut hän oli jo ennättänyt vetämään kutiavan ihon takia. Minua pelotti, että joutuisinko palaamaan takaisin tiukalle dieettilinjalle, että iho saataisiin kuntoon.

Viikonloppuna pyöriessäni yöllä sängyssä, kun oli saanut itkun tirauttaneen pojan takaisin untenmaille välähti mieleeni potentiaalinen iho-ongelmien aiheuttaja. En ollut tajunnut sanaa kummallekaan hoitopaikalle, että pojan pesuun ei saa käyttää saippuaa! Huomasin pojan ollessa pieni, että hän reagoi todella herkästi vauvoille tarkoitettuihin kosteuspyyhkeisiin, joten sen jälkeen häntä on pesty pelkästään vedellä. Myöhemmin luinkin, että histamiini intoleranssista kärsivien kannattaa välttää kaikkia turhia kemikaaleja.

Lue lisää: Vinkkejä kodin kemikaalikuorman pienentämiseen

Selvisi sitten, että molemmissa paikoissa oli pyllypesun yhteydessä käytetty saippuaa. Soimasin itseäni, että en ollut asiasta tajunnut sanoa, mutta meillä tuo kemikaalittomuus on ollut vaan niin itsestään selvä asia, että ei tullut edes mieleeni, että normaalisti lapsia pestään saippualla!

Vaikka tapahtunut harmittikin, niin onneksi tilanne ei päässyt pahemmaksi. Nyt siis jatkan samalla linjalla ruuan suhteen eli syön normaalisti lounaan sekä illallisen sen jälkeen, kun saan pojan nukkumaan. Vältän ainoastaan pahimpia allergeenejä munaa, maitoa, kauraa, kookosta ja palmuöljyä isossa määrin. Nyt katsellaan miten tilanne tästä kehittyy…

Kategoriassa: Perhe Avainsanoilla: histamiini-intoleranssi

Sieniboxi – osterivinokas ikkunalla

17/10/2020 by Joanna

Sieniboxi saatu tuotetestiin.

Kuluneena syksynä Facebookini feedi on täyttynyt mitä mahtavimmista sienisadoista, joita kaverini ovat esitelleet. Minun täytyy tunnustaa, että tunnistan kärpässienen ja kanttarellin ja siihen se sitten jääkin. Kanttarellejä löydän torilta, mutta muualta en osaa niitä etsiä.

Koska kuitenkin pidän sieniruuista, niin oli aivan huippua saada testattavaksi Sieniboxin harmaaosterivinokkaan kasvatuspaketti. Kyseinen sieni oli minulle kokonaan uusi tuttavuus.

Sieniboxi kasvatusohjeet

Sieniboxi tulee vettä vaille valmiina kasvatettavaksi. Kasvualusta koostuu kahvinpuruista, sahanpuruista, viljasta ja sienirihmastosta. Boxin kyljessä oleva luukku avataan, tehdään muoviin viillot ja aletaan suihkutella aukkoa pari kertaa päivässä.

Tuumasta toimeen siis. Pariin viikkoon ei näkynyt mitään muutosta boksissa. Sitten lähdimme Kuopion asunnollemme, joksi aikaa jätin sienet äitini hoiviin. Poissaollessani alkoikin tapahtua vauhdilla. Ensin tuli pienen pienet alut ja jo samana päivänä ponnahtivat pikkusienet näkyviin alustasta. Tämän jälkeen kasvu oli vauhdikasta ja sato valmistui viikossa. Suurimman sienen lakin halkaisija oli noin yhdeksän senttiä, kun äiti korjasi sadon talteen ja pakasti sen odottamaan minua palaavaksi.

Sieniboxilla kasvatat omat sienesi
Ostervinokas ikkunalla

Nyt viikonloppuna kokkasin sienipastaa harmaaosterivinokkaista. Paistettujen sienten maku yllätti. Eiväthän ne maistuneet yhtään sienille! Enemmänkin maku muistutti paistettua kanaa.

Osterivinokkaat ovat muuten varsinaista superfoodia. Sienten kykyä alentaa kolesterolia on tutkittu ja lisäksi ne sisältävät vitamineja, kuitua ja paljon muuta hyödyllistä.

Meillä pojan yliherkkyydet ja histamiini-intoleranssi rajoittavat paljon hänen ruokavaliota. Sienet tuovat mukavaa vaihtelua aterioihin, eivätkä pahenna oireita. Ensimmäistä kertaa harmaaosterivinokasta maisteleva pieni herra ei kyllä ollut aivan varma, että mitä näistä sienistä pitäisi ajatella. Ensi kerralla ne varmasti maistuvat jo paremmin, kun maku on tuttu.

Sieniä pannulla
Sienipastaa lasutasella

Sadonkorjuun jälkeen sienten annetaan levähtää 10-12 päivää, jonka jälkeen kasvualustaan tökitään reikiä ruuvimesselillä ja upotetaan se veteen. Sitten aloitetaan taas suihkuttelu. Sieniboxi tuottaa satoa pari kolme kertaa. Mielenkiinnolla seuraan millainen seuraavasta sadosta tulee.

Sienten kasvatus on helppoa ja mielenkiintoista. Boksi on myös hauska lahjaidea sienten ystävälle, jolla on jo kaikkea. Boksia saa tilattua Sieniboxin verkkokaupasta.

Kategoriassa: Älylaitteet Avainsanoilla: arvostelut, histamiini-intoleranssi, kaupallinen yhteistyö

Histamiini-intoleranssin hoito – hyvästi oireet!

05/07/2020 by Joanna

Pojan histamiini-intoleranssi on alkanut helpottaa! Ehkä ruokavaliohoito tehosi tai ehkä aika teki tehtävänsä. Hän täyttää kohta vuoden ja noin kuukauden ajan olemme voineet syödä hieman vapaammin. En tiedä miten päin tätä kirjoittaisin, olen niin tyytyväinen.

Tällä hetkellä olemme saaneet lisättyä ruokavalioon korkeahistamiinisia hedelmiä sekä aiemmin vatsanväänteitä aiheuttaneita kasviksia. Omalta ja pojan lautaselta on löytynyt histamiinia vapauttavia banaania, tomaattia, mansikkaa ja papaijaa ilman kummempia ongelmia. Omaan ruokavalioon olen saanut myös aiemmin ongelmia aiheuttaneet sipulit, herneet ja paprikat. Oli uskomattoman herkullista syödä tuoreista tomaateista, mansikoista, basilikasta ja sipulista tehtyä salaattia!

Pojan olo lähti kohenemaan merkittävästi sen jälkeen, kun saimme kiinni viimeiset pahikset ruokavaliosta. Poika reagoi refluksilla ja iho-oireilla maissiin ja kookokseen, joita käytimme molempia runsaasti.

”Pahisten” karsimisen jälkeen tuli kesä, unikoulu, poika pääsi konttaamaan ulos ja aloitimme uuden maitohappobakteerin. Ehkä kaikki nämä asiat ovat nopean edistymisen takana?

Lumien sulettua poika pääsi tutustumaan kaikkeen kivaan mitä pihalta löytyy.

Oli syynä mikä tahansa, niin olen tämän vuoden aikana kokeillut lähestulkoon kaikki oljenkorret pojan olon parantamiseksi ja Google on käynyt kuumana etsiessäni tietoa. Tässä koostetta keinoista histamiini-intoleranssin selättämiseen.

Vähähistamiininen ruokavalio histamiini-intoleranssin hoidossa

Histamiini aiheuttaa monenlaista ongelmaa kehossa, kun sitä kertyy liikaa. Oireet voivat olla mm. ihon punoitusta ja kutinaa, päänsärkyä, vatsaoireita ja hengen ahdistusta. Tilan pitkittyessä se voi johtaa mm. vuotavan suolen oireyhtymään.

Tämän vuoksi ensimmäinen askel on saada liika histamiinin kertyminen loppumaan nopeasti. Tämä tapahtuu välttämällä korkea histamiinisia ja histamiinia kehossa vapauttavia ruokia. Elimistön toipumista auttaa myös lisäaineiden, eineksien ja gluteenin välttäminen.

Lue vähähistamiinisesta ruokavaliosta:
Histamiini-intoleranssi vauvalla
Mitä voit syödä? Kysymyksiä histamiini-intoleranssista
Histamiini-intoleranssi – oireet ja ruokavalio

Monipuolinen ruokavalio

Matalahistamiininen ruokavalio ja monipuolisuus eivät ensimmäisenä tule mieleen, koska vältettävien ruoka-aineiden lista on pitkä. Suoliston kannalta on kuitenkin tärkeää, että ruokavalio on riittävän monipuolinen, jotta ongelmat eivät ala pahenemaan yksipuolisen ruokavalion seurauksena. Suositus olisi saada ruokavalioon 40 eri ainesta.

Pojan jatkuvan ja pahan refluksin takia oli vaikea löytää mikä ruokavaliossa aiheutti ongelmaa ja mikä ei. Usein vaikutti, että jokin kasvis laukaisi refluksin. Jos tämä toistui useaan kertaan, niin laitoimme kyseisen kasviksen tauolle pojan ruokavaliosta viikoksi tai pariksi ja palautimme sen sen jälkeen pieninä määrinä ruokavalioon.

Omaa ruokavaliota laajensin ensin yrteillä ja juureksilla. Lue lisää ruokavalioni laajentamisesta imetysdieetin aikana.

Paasto

Aikuiset voivat paastota syötyään liikaa histamiinia, mutta lapsilla se ei tietenkään onnistu. Meillä aloitettiin unikoulu kymmenen kuukauden iän jälkeen ja vähennettiin tällöin yösyöttöjä.

Unikoulu tapahtui samaan aikaan monen muun asian kanssa, mutta yöllinen lepo vatsalle on todennäköisesti ollut tärkeää, koska oireet olivat pahemmat muutamana päivänä, kun poika sai yömaitoa.

Tulehdusta alentavat rasvahapot

Tulehdusta alentavaan ruokavalioon kuuluvat hyvät luonnolliset rasvat siemenistä, pähkinöistä, oliiviöljy, kookosöljy, voi ja kala. Me emme ole onnistuneet löytämään tarpeeksi tuoretta kalaa ruokavalioon, tämän vuoksi omega-3-rasvahapot olen nauttinut toistaiseksi purkista.

Pähkinöistä histamiini-intolerantikon kannattaa ensin testata vähemmän histamiinia sisältäviä pähkinöitä kuten macadamia. Meillä on käytetty myös mantelijauhoja ja pähkinätahnoja pienessä määriin ja nyt oireiden helpotettua niiden käyttöä on lisätty.

Salaattikastikkeen sijaan salaatin päälle lorautetaan oliiviöljyä ja tiraus sitruunamehua. Paistamiseen käytin kookosöljyä, kunnes selvisi pojan reagoivan siihen iho-oireilla.

Oma ja pojan aamiainen. Letut riisi- ja mantelijauhosta. Kyytipoikana vesimelonia ja mustikoita.

Mikrobeja metsästä

Pojan vointi alkoi muuttumaan samaan aikaan, kun kesä tuli ja hän pääsi ulkoilemaan paljain käsin. Poika maisteli kävyt ja kivet ja nautiskeli välipalaksi jäkälää puun kuoresta.

Uskon, että sillä on ollut merkittävää vaikutusta, että poika on kesän aikana saanut kontata melkein päivittäin pitkin pihaa ja metsän reunaa sekä auttaa äitiä kukkapenkkien ja pellon hoidossa. Usein sisään on tultu kylvyn kautta, koska poika on ollut yltä päältä mullassa.

Viime vuoden puolella on aloitettu tutkimus, jossa metsänpohjan bakteereita sivellään vauvojen iholle, joten tutkimustietoa bakteerien vaikutuksesta lienee tulossa.

Poika on innokkaasti mukana peltotöissä. Ehkä se auttaa osaltaan histamiini-intoleranssin hoidossa.

Maitohappobakteerit

Pojan ollessa kymmenen kuukauden ikäinen aloitimme hänellä aikusten maitohappobakteerivalmisteen lääkärin suostumuksella. Valmisteeksi valitsin Monilac Hellä-maitohappobakteerin, jota olen syönyt itsekin pojan vauva-ajan. Kyseinen valmiste sisältää kahta eri maitohappobakteeria (Bifidobacterium breve BR03, Lactobacillus plantarum LP01), jotka molemmat voivat auttaa histamiini-intoleranssin oireisiin. Valmisteessa ei ole myöskään ylimääräisiä lisäaineita.

Lisätietoa sopivista maitohappobakteereista: Maitohappobakteerit & histamiini-intoleranssi.

Lisätietoa englanninkielellä:
Probiotics for Histamine Intolerance: What You Need to Know

Musta riisi

Musta riisi eli toiselta nimeltään kielletty riisi voi estää soluja vapauttamasta histamiinia. Lisäksi se sisältää paljon antioksidantteja ja enemmän proteiiinia kuin tavallinen riisi. Mahdollisesti riisi vaikuttaa positiivisesti jopa kolesteroliarvoihin!

Kokkaamme säännöllisesti mustaa riisiä kanan kaveriksi. Lisätietoa mustasta risistä löydät esimerkiksi seuraavasta artikkelista 7 Incredible Benefits of the ’Forbidden Rice’- The Black Rice.

L-glutamiini

L-glutamiinin vaikutusta vatsan terveyteen on tutkittu ja siitä on todettu olevan hyötyä mm. vuotavan suolen oireyhtymän hoidossa. L-glutamiini ravintolisä kannattaa ehdottomasti ottaa testiin heti, jos vatsan tai allergioiden kanssa on ongelmaa.

Olen syönyt päivittäin L-glutamiini valmistetta, koska mitä paremmassa kunnossa oma vatsani on, sitä vähemmän histamiinia erittyy maitooni.

Lue lisää ravintolisistä:
Histamiini-intolerantikon ravintolisät – käytännön opas

C-vitamiini

C-vitamiini on tutkitusti tehokas antihistamiini, joka toimii histamiinia pilkkovan DAO-entsyymin kanssa. C-vitamiinia ostaessa kannattaa suosia mahdollisimman hyvin imeytyvää versiota. Olen itse käyttänyt Puhdas+ c-vitamiinijauhetta.

Matalahistamiinisia c-vitamiinia sisältäviä kasviksia kannattaa myös hyödyntää, näitä ovat mm. mustikat, basilika, paprika, kaali, parsakaali ja mango.

Lisätietoa sopivan c-vitamiinin valinnasta: Histamine Friendly Vitamin C Supplements

Sitruunamelissa

Sitruunamelissa on yksi luonnon anti-histamiiineistä. Sen sanotaan myös rahoittavan suolistoa ja parantavan ruuansulatusta. Törmäsin keskusteluryhmissä useaan histamiini-intolerantikkoon, jotka vannoivat päivittäisen annoksen sitruunamelissauutetta helpottavan oireita merkittävästi.

Käytin itse sitruunamelissauutetta pojan vaikeiden oireiden aikaan. Pojan smoothieisiin lisäsin sekaan hieman kuivattua sitruunamelissaa. En osaa sanoa oliko yrtistä hyötyä vai ei, mutta lisänä rikka rokassa ja hämähäkki sopassa. Haittaa siitä ei ainakaan ollut.

Lisätietoa sitruunamelissan terveysvaikutuksista: Know and love your herbs – Lemon balm

Luuliemi

Monet vannovat luuliemen nimeen vatsan terveyttä edistävänä. Normaalisti luuliemeä keitetään jopa 10-12 tuntia miedolla lämmöllä, mutta koska histamiini kertyy nopeasti eläinkunnan tuotteisiin, niin histamiini-intolerantikon luuliemi valmistetaan nopeammin.

Ostin luuliemen tekoa ja nopeaa kokkailua varten painekeittimen. Olen valmistanut luulientä kanan koivista, jotka on viskattu painekattilaan heti lihojen syönnin jälkeen. Luita olen keittänyt painekattilassa kaksi tuntia yrttien ja juuresten ylijäämäpalojen kanssa. Luuliemen olen jäähtymisen jälkeen pakastanut muffisi- tai jääpalamuoteissa. Lientä olen lisännyt esimerkiksi riisin keitinveteen ja keittoihin.

Vaikka monet vannovat luuliemen nimeen, niin tutkimustieto ei kuitenkaan tue väitteitä. Mitään haittaa herkullisesta liemestä ei maltillisina annoksina ole, joten kannattaa kokeilla.

Anti-histamiini kasvikset

Monilla kasviksilla on histamiinia alentavia ominaisuuksia. Näihin kuuluvat mm. omenat, tinjami, valkosipuli, sipuli, persikka, piparminttu, kamomilla ja herneenversot.

Omenoita ja persikoita on meillä syöty vuoden aikana todella reipas määrä. Granny Smith omenalajikkeen on sanottu olevan erityisen hyvä antihistamiini. Piparminttua ja kamomillaa olen juonut teenä aiemmin juomani vihreän teen sijaan. Herneenversoja olen lisännyt salaattiin ja leivän päälle, niitä on helppo kasvattaa itsekin.

Lisää tietoa anti-histamiini ruuista: Natural Antihistamine Foods

Aikaa ja kärsivällisyyttä

Kuluneen vauvavuoden aikana olen monesti ollut epätoivoinen, kun mikään ei ole tuntunut auttavan. Uskon kuitenkin, että ilman kaikkia tekemiämme toimenpiteitä vuosi olisi ollut paljon vaikeampi.

Tällä hetkellä meillä on iloinen poika, jolla on enää pientä refluksia jäljellä oireista. Ruokavalio on edelleen rajoittettu, mutta kokeilemme uusia ruoka-aineita yksitellen ja mikäli refluksi yltyy, niin palaamme aina muutamaksi päiväksi vanhaan matala-histamiiniseen ruokavalioon, jolloin oireet helpottavat.

Ehkä tärkeintä on antaa oireilevalle keholle riittävästi aikaa toipua syömällä terveellistä, monipuolista ja matala-histamiinista ruokaa ja välttää stressiä. Tsemppiä!

Kategoriassa: Vauvavuosi Avainsanoilla: histamiini-intoleranssi

Vegaaniset letut – myös sormiruokailijan mieleen

22/02/2020 by Joanna

Vegeletut lautasella

Vegaaniset letut ovat meidän seitsenkuisen sormiruokailijan lemppari aamiaisia, ne voittavat aamupuuron milloin tahansa. Puuro valuutellaan leukaa pitkin ruokalappuun, mutta nämä letut työnnetään mitä suurimmalla innolla ääntä kohti.

Blogini seuraaja eivät ole voineet välttyä meidän histamiini-intoleranssin kanssa taiteilulta. Juuri silloin kun dieetti oli tiukimmillaan ja epätoivo suurimmillaan, törmäsin vegelettureseptiin, jota muokkasin meille sopivaksi. Letut pelastivat koko viikon. Ette uskokaan miten hyvälle nämä silloin maistuivat ja maku on edelleen kohdallaan.

Vegaaniset letut sopivat vauvalle sormiruokailuun.

Tällä hetkellä ruokavaliota ollaan saatu laajennettua ja pystymme syömään myös pieniä määriä histamiinia sisältäviä ruokia. Tässä reseptissä on mantelia ja banaania, joissa molemmissa on jonkin verran histamiinia. Jos reseptistä haluaa todella matala-histamiinisen, niin banaanin voi korvata vaikkapa omenasoseella ja mantelijauhon riisijauholla.

Lettujen kaverina meillä syödään usein omenaa, päärynää tai banaanin toinen puolisko. Kuumien lettujen päälle heitetyt jäiset pakastemustikat toimivat myös oikein mainiosti.

Vegaaniset letut

Vegaaniset letut paistumassa pannulla.

2,5 dl kookosmaitoa (purkillinen)
1 dl vettä
1 dl riisijauhoa
1 dl mantelijauhoa
1/2 banaani

Soseuta banaani ja sekoita kaikki ainekset. Letut ovat hankalampia kääntää kuin normiletut, joten paista öljytilkassa reilulla keskilämmöllä pieniä lettuja.

Letut on nopea valmistaa, koska taikinaa tarvitse turvottaa. Herkullisia hetkiä!

Katso myös kaikettomien pähkinälettujen ohjeemme. Resepti on muokattu tästä lettuversiosta, eikä sisällä kookosta tai banaania.

Pehmeä piparikakku

Piparikakku suklaakuorrutteella

On ollut harvinaisen aikaansaava sunnuntai. Aloitin aamun maalaamalla taulua, jonka sain viimeistelyä vaille valmiiksi. Sen jälkeen suunnattiin valokuvaamaan ja ulkoilemaan ...
Lue lisää

Gluteenittomat durraletut – Helppo resepti durrajauhoista

Luontaisesti gluteenittomat durraletut maistuvat hyvälle ja ovat nopeita tehdä. Kaupassa etsissäni pojalle riisijauhoja, tuli hyllyllä vastaan durrajauhopaketti. Minulla ei ollut ...
Lue lisää
Maitokiisseli jogurttiannos

Maidoton jogurtti maitokiisselistä

Itsetehty maidoton jogurtin korvike maistui itselle ja lapselle. Kun allergiat rajoittavat valmiiden ruokien ostamista, niin on välillä oltava hieman luova, ...
Lue lisää
Pähkinäinen riisipuuro mantelimaitoon tehtynä jälkiruokakulhossa

Pähkinäinen riisipuuro mantelimaitoon riisihiutaleista

Sisältää mainoslinkkejä * Riisipuuro mantelimaitoon keitettynä on meidän pojan kestosuosikki. Arjen kiireen keskellä pojan puuro valmistuu nopeasti täysjyväriisihiutaleista mantelimaitoon keitettynä ...
Lue lisää
Kaiketon kakkupohja

Kaiketon kakkupohja – riisijauhoja ja kuplavettä

Kaupallinen yhteistyö, YrttiHertan tuotteet saatu kokeiluun Tämän jutun kakku syntyy kaikettomasti hienoista riisijauhoista. Erikoisruokavalion kanssa oppii elämään, mutta välillä kaipaan ...
Lue lisää
Gluteenittomat munattomat banaaniletut aamiaispöydässä

Gluteenittomat banaaniletut ilman kananmunaa

Gluteenittomat ja munattomat vegaaniset banaaniletut valmistuvat nopeasti vaikkapa aamukahvin kaveriksi. Nämä pikkuletut ovat herkullisia pieniä suupaloja. Olin vielä raskaana suuri ...
Lue lisää
Pannu kouraan ja kokkaamaan kaikettomia lettuja

Kaikettomat pähkinäletut

Viimeisin villityksemme ovat pähkinäletut. Kaikettomia letuista tekee se, että ne ovat gluteenittomia, maidottomia, munattomia ja vailla kotimaisia viljoja. Jaoin alkuvuodesta ...
Lue lisää

Vegaaniset letut – myös sormiruokailijan mieleen

Vegaaniset letut ovat meidän seitsenkuisen sormiruokailijan lemppari aamiaisia, ne voittavat aamupuuron milloin tahansa. Puuro valuutellaan leukaa pitkin ruokalappuun, mutta nämä ...
Lue lisää
Raskausdiabetes - Contour-mittari verensokerin mittaamiseen

Raskausajan diabetes – paastosokeri kuriin

Minulla todettiin raskausdiabetes korkean paastosokerin perusteella tammikuussa raskausviikolla 16. Sokerirasituskokeessahan paastotaan ensin 12 tuntia, jonka jälkeen mitataan verensokeri ja sitten ...
Lue lisää

Kategoriassa: Vauvavuosi Avainsanoilla: histamiini-intoleranssi, letut, reseptit

Me tullaan teille syömään

11/02/2020 by Joanna

Syöminen muualla kuin kotona on ollut ”hieman” haastavaa saada ruokaa pojan erikoisruokavaliolla. Tässä lista mitä pojalle voi tarjota, kun tullaan syömään 🙂

Liha:
Kananfilettä / -koipia (kalkkunaa, ankkaa tai muuta lintua)
Lammasta (ei jauhelihana)
Lihoissa oltava eräpäivään vähintään viikko jäljellä. Lihaa ei saa seisottaa lämpimässä, vaan mieluiten jääkaapista pannulle tai pakasteesta pikasulatus kylmässä vesihauteessa (ei jääkaapissa).

Pavut ja linssit:
Kikhernettä / Sokerihernettä pieni määrä
Huom: ei mitään näistä kuitenkaan tölkistä, vaan kaikki oltava ”tuoretta” (kuivatavara on ok)

Rehut ja juurekset:
Kaikki lehtisalaatit
Yrtit
Kurkku
Parsa
Lanttu
Bataatti
Nauris
Palsternakka
Puna-, raita- ja keltajuuri
Peruna

Hedelmät:
Omena
Päärynä
Mango
Viinirypäleet
Persikka
Aprikoosi
Melonit
Sitruuna
Luumu (pieni määrä)

Marjat:
Kaikki

Pähkinät ja siemenet:
Macademia
Hasselpähkinät
Maapähkinät
Pinjansiemenet
Hamppu
Chia

Pieniä määriä murskattuna tai tahnana.

Viljat:
Tattari
Hirssi
Durra
Teff
Riisi

Rasvat:
Oliiviöljy
Rypsi, rapsi

Mausteet:
Jeera
Kumina
Pippurit
Inkivääri (myös tuore)
Kurkuma
Valkosipuli
Yrtit
Chiliä lukuunottamatta oikeastaan kaikki käy pieninä määrinä

Tällä hetkellä pojan ruoassa ei saa olla:
Muuta kuin yllä mainittua lihaa
Kalaa
Äyriäisiä
Soijaa
Kookosta
Maissia
Kauraa
Mitään uudelleen lämmitettyä tai tähteitä
Buffassa tmv seisonutta lihaa
Jääkaapissa sulatettua pakastettua lihaa
Eineksiä
Tölkistä tullutta tavaraa
Kananmunaa
Etikkaa
Hapatettuja tuotteita (jogurtti, maitorahka, juusto tmv)
Maitotuotteita
Kurpitsaa
Munakoisoa
Chiliä

Jos ei jotain ole tässä mainittu, niin pienestä määrästä ei ole haittaa. Emme ole millekään superallergisia, joten meille voi kokata normikeittiössä.

Voidaanko tulla teille syömään? 🙂

Päivitys 25.3.2019. Jee olemme saaneet lisättyä ruokavalioomme porkkanan, vadelman, luumun ja lampaan 🙂

Päivitys 28.8.2020 Poistettu ruokavaliosta kookos , maissi ja kaura, mutta lisätty muut viljat, marjat ja kevennetty kieltolistaa hurjasti 🙂

Kategoriassa: Vauvavuosi Avainsanoilla: histamiini-intoleranssi

  • « Siirry edelliselle sivulle
  • Sivu 1
  • Sivu 2
  • Sivu 3
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Ensisijainen sivupalkki

Joanna

Joanna Niininen Toimitusjohtaja, äiti ja yritysvalmentaja. Hurahtanut teknologiaan, älykodin ratkaisuihin, joogaan ja taistelulajeihin.
Lue lisää minusta.

Seuraa minua somessa

Facebook Älykodin Avaimet LinkedIn Instagram Älykodin Avaimet blogit.fi

Viimeisimmät artikkelit

  • Histamiini-intolerantikon ravintolisät – käytännön opas
  • 70-luvun kankaista uudet housut – aarteita ullakolta
  • Apple HomeKit + Eve-sensori kokemukset
  • Näin toteutimme kansainvälisen markkinointivideon laulut ja kertojan äänet edullisesti
  • Vanhan talon pellon kunnostus

Kategoriat

Älykoti kategoria Lifestyle kategoria

Avainsanat

arvostelut histamiini-intoleranssi kaupallinen yhteistyö kirje lapselleni Kuopio letut mediaosumat Philips hue valot pukeutuminen pöytäpuutarha remontti reseptit Reviews Sollertis WordPress

Yhteistyössä

Sollertis

Somestrategia - opas yrittäjälle

Easylinehost Finland

Copyright ©2018-2023 · Joanna Hoffren · Powered by Sollertis

→←