Joanna

Edellisessä osassa kerroin moottoripyöräreissustamme Pohjois-Norjaan. Yksi matkan päätavoitteista oli Nordkapp, mutta sinne pääseminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Kylmä oli ennättänyt jo luihin ja ytimiin, kun saavuimme Magerøyan saarelle. Matkalla on useita pitkiä tunneleita ja valmiiksi kylmissäni ollessani jokainen tuntui hyytävältä. Hotellilla Honningsvågissa purimme sivulaukut ja lämmittelimme hetken aikaa. Ajatus oli käydä vielä saman illan aikana Nordkapissa, jonne hotellilta oli matkaa vain reilut 20 kilometriä.

Alku vaikutti lupaavalta. Tie kiemurteli tunturimaisemissa, eikä liikennettä ollut juuri nimeksikään. Sitten sivutuuli alkoi voimistua. Ensin siihen ei kiinnittänyt sen enempää huomiota. Hetken päästä sitä ei voinut enää olla huomaamatta.

Moottoripyörää piti ajaa suorillakin tieosuuksilla voimakkaasti kallistettuna tuulta vasten. Vastaantulevat autot saivat ilman pyörteilemään vaarallisesti. Kun Nordkappiin oli matkaa enää noin kymmenen kilometriä, päätimme kääntyä takaisin. Turvallisuus meni perillepääsemisen edelle.

Pakastevihanneksia 30 eurolla

Hotellille palattuamme suuntasimme ravintolaan syömään.

Annos oli… no, sanotaan nyt ainakin ikimuistoinen.

Lautasella oli kalaa, perunoita ja pakastevihanneksia. Allergioideni vuoksi annoksen kastike jätettiin pois, eikä mitään tullut tilalle. Voita saatiin pyytämällä, annoksen mukana tuli kippo oliiviöljyä. Kala oli melko mautonta, eikä kokonaisuus muutenkaan oikein vakuuttanut.

Hintaa annoksella oli noin 30 euroa.

Siinä tuli ensimmäinen osoitus siitä, mitä Norjan ravintolahinnat parhaimmillaan – tai pahimmillaan – voivat olla. Nälkä sentään siirtyi eteenpäin, mikä oli positiivista.

Illan aikana kerroimme hotellin omistajaperheelle, miksi olimme kääntyneet takaisin. He eivät näyttäneet yllättyneiltä. Onneksi heiltä löytyi ratkaisu. He vuokraisivat meille koppimönkijän seuraavaksi päiväksi.

Nordkappiin koppimönkijällä

Mönkijä osoittautui erinomaiseksi päätökseksi.

Tuuli oli seuraavana aamuna edelleen kova, vaikka ei yhtä raju kuin edellisenä päivänä. Mönkijän oven puitteet rätkivät iloisesti tuulessa. Vaikka koppimönkijä suojasi tuulelta huomattavasti paremmin kuin moottoripyörä, kylmä tuli sielläkin.

Oli helppo todeta, että edellisen päivän päätös kääntyä takaisin oli ollut täysin oikea.

Olimme liikkeellä heinäkuun kolmannella viikolla, mutta Magerøyan sää ei tuntunut tietävän, että oli keskikesä. Norkappissa tuulenpitävät vaatteet ja lämpimät kerrokset eivät ole mitään varmuuden vuoksi pakattavaa tavaraa. Niitä oikeasti tarvitsee.

Kahvikuppi olisi maksanut 30 euroa

Norkappiin päästiin, mutta North Cape Hall jäi meiltä tällä kertaa väliin.

Ei siksi, ettei rakennuksessa olisi ollut mitään nähtävää, vaan koska ainoa asia, joka meitä oikeastaan kiinnosti, oli kuppi kahvia tai teetä. Kun sisäänpääsy maksoi noin 30 euroa henkilöltä ja kahvilaan pääsi vain pääsymaksun kautta, jätimme suosiolla väliin.

Maisemat olivat matkan parasta antia

Itse Nordkapp on toki vaikuttava paikka, mutta vielä enemmän mieleen jäivät maisemat matkalla sinne.

Tie mutkittelee puuttomien tuntureiden halki. Maisema on karu ja avara.

Paluumatkalla pysähdyimme pienessä turistimyymälässä tien varrella. Myönnettäköön, että yksi syy pysähtymiseen oli se, että sinne pääsi sisään täysin ilmaiseksi. Löysimme matkamuistoiksi muutaman Nordkapp-magneetin.

Pihalla oli poroja lieassa turisteja houkuttelemassa, joten samalla tuli otettua ne reissun pakolliset Norjan porokuvatkin.

Nordkappista mieleen jäivät maisemat, tuuli ja hotellin omistajaperheen ystävällisyys. Joskus matkan mieleenpainuvimmat hetket syntyvät juuri silloin, kun kaikki ei menekään alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Pohjois-Norja oli ollut minun ja avopuolisoni matkahaavelistalla jo jonkin aikaa. Kumpikaan meistä ei ollut käynyt siellä aiemmin, vaikka Norja on helposti saavutettavissa omalla moottoripyörällä tai autolla. Ei tarvitse lentolippuja, vuokra-autoja tai tarkkaa aikataulua. Riittää, että pakkaa tavarat pyörän kyytiin ja lähtee ajamaan pohjoista kohti.

Tämän reissun tavoitteena ei ollut suorittaa mahdollisimman montaa nähtävyyttä tai kerätä kilometrejä ennätysajassa. Halusimme nähdä, miltä Pohjois-Norjan maisemat oikeasti näyttävät, viettää öitä teltassa ja edetä rauhalliseen tahtiin. Siksi pidimme ajopäivät yleensä noin 3–5 tunnin mittaisina. Se jätti aikaa pysähtyä kuvaamaan, juoda kahvit ja teet ja katsella ympärilleen. Kilometrejä kuitenkin kertyi yli 2730 ja Google Maps kertoo ajomatkan ajaksi 36 tuntia.

Ensimmäiset tunturit tekivät vaikutuksen. Se oli maisema, jonka vuoksi olimme lähteneet matkaan. Eikä tämä silmäkarkki jäänyt yhteen näkymään. Lähes koko Pohjois-Norja tuntuu olevan täynnä samanlaisia maisemia. Aina kun ajatteli nähneensä päivän hienoimman kohdan, seuraavan mutkan takana odotti taas uusi vuono, vuori tai tunturi.

Millaista Pohjois-Norjassa on ajaa moottoripyörällä?

Ennen matkaa mietin, millaista Pohjois-Norjassa oikeasti olisi ajaa. Reissun jälkeen voin sanoa, että juuri ajaminen oli yksi matkan parhaista puolista.

Tiet olivat lähes koko matkan erittäin hyvässä kunnossa. Olin etukäteen kuvitellut, että pohjoisessa voisi tulla vastaan routavaurioita tai huonokuntoisia tieosuuksia, mutta ainakin meidän reitillämme tiet olivat pääosin sileitä ja mukavia ajaa. Levähdyspaikkoja oli myös paljon. Monelta löytyi pöydät, roskikset ja jopa siistit WC:t, joten taukojen pitäminen oli helppoa.

Ajaminen ei käynyt Norjassa tylsäksi missään vaiheessa. Tiet mutkittelivat vuonojen rantoja pitkin, nousivat tuntureille ja laskeutuivat taas alas merenpinnan tasolle. Maisema vaihtui jatkuvasti, eikä pitkiä suoria juuri tullut vastaan.

Yksi asia, johon kannattaa kuitenkin varautua, on tuuli. Avoimilla tunturialueilla ja vuonojen reunoilla puuskat olivat välillä todella voimakkaita. Lisäksi tiellä saattoi tulla vastaan poroja, lampaita ja jopa lehmiä aivan yllättäen. Eläimet eivät juuri välittäneet liikenteestä.

Minä matkustin takapenkillä, joten oma kokemukseni oli hieman erilainen kuin kuljettajalla. Siinä missä kuski keskittyi mutkiin, liikenteeseen ja navigointiin, minä sain rauhassa katsella maisemia. Välillä tuntui, että jokaisen mutkan takaa avautui taas uusi postikorttimaisema.

Takapenkillä matkustamisessa on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Kun palasimme Norjasta takaisin Suomeen ja käsivarren tunturit jäivät taakse, maisemat muuttuivat nopeasti metsäiseksi. Kuski sai edelleen keskittyä ajamiseen, mutta matkustajan näkökulmasta pitkät suorat tuntuivat huomattavasti yksitoikkoisemmilta ja kyydissä oleminen oli lähinnä koomassa istumista.

Yksi varuste osoittautui matkan aikana erittäin hyödylliseksi: moottoripyörän karttanäyttö. Navigointi oli vaivatonta, eikä pysähdyksiä tarvinnut tehdä reitin tarkistamista varten.

Lyhyet ajopäivät

Emme halunneet, että matkasta tulisi pelkkää kilometrien nielemistä. Pyrimme pitämään ajopäivät melko maltillisina. Se tarkoitti, että aikaa jäi myös pysähtymiseen. Jos jokin maisema näytti hienolta tai vastaan tuli mielenkiintoinen levähdyspaikka, ei tarvinnut miettiä, ehditäänkö vielä päivän määränpäähän.

Vaikka päivittäinen ajoaika ei kuulostakaan pitkältä, kilometrejä kertyi silti tasaisesti. Moottoripyörän kyydissä viisi tuntia tuntuu aivan erilaiselta kuin viisi tuntia auton ratissa. Tauoille oli oikeasti tarvetta.

Matkan loppupuolella sen huomasi erityisesti omassa istumalihaksessa. Tai oikeammin häntäluussa. Ensimmäisinä päivinä kilometrit eivät tuntuneet juuri missään, mutta yhdeksän päivän aikana satulassa istumista kertyi sen verran, että viimeisillä etapeilla asentoa sai vaihtaa tämän tästä. Vaikka ajopäivät olivat kohtuullisen pituisia, kroppa kyllä tiesi olleensa moottoripyöräreissulla.

Pohjois-Norjassa maisemat houkuttelevat pysähtymään vähän väliä. Jos aikataulu olisi ollut tiukempi, moni hieno hetki olisi jäänyt kokematta.

Norjan leirintäalueet

Yövyimme matkan aikana neljä yötä teltassa, joista kaksi Suomessa ja kaksi Pohjois-Norjassa. Norjan puolella majoituimme Solvang Campingissa Lemmijoella sekä Stabbursdalen Resortissa Altan lähistöllä.

Ensimmäinen telttayö Solvang Campingissa maksoi matkan aikaisella valuuttakurssilla 25,35 euroa ja Stabbursdalen Resortissa 32,72 euroa. Vertailun vuoksi Suomen puolella maksoimme telttapaikoista 14 euroa ja 26 euroa.

Leirintäalueista jäi todella hyvä kuva. Vastaanotto oli molemmissa paikoissa ystävällinen, alueet siistejä ja yhteiset tilat hyvin hoidettuja. Erityisesti jäivät mieleen suuret keittiöt. Niissä oli reilusti laskutilaa, ruokapöytiä ja oleskelutilaa, joten pitkän ajopäivän jälkeen ruoanlaitto sujui lämpimissä sisätiloissa. Kun oli päivän ajanut hyytävässä tuulessa, osasi arvostaa lämmintä tilaa.

Kun moottoripyörään yrittää mahduttaa kahden ihmisen tavarat yhdeksäksi päiväksi, jokainen ylimääräinen tavara alkaa nopeasti ärsyttää. Olimme ottaneet mukaan kaksi kaasupulloa ja retkikeittimen, koska luulimme, että niille tulee käyttöä. Ei tullut. Ne kulkivat mukana koko reissun, samalla kun joka aamu ähersimme laukkujen kanssa saadaksemme kannet taas kiinni.

Hotelleissa kuuman veden sai helposti vedenkeittimellä, joten ruokien valmistaminen onnistui sielläkin ilman omaa keitintä, kun mukana oli nopeasti valmistuvaa retkiruokaa.

Retkiruokaa ilman retkikeitintä

Ruokapuoli oli yksi niistä asioista, joita suunnittelin etukäteen eniten. Moottoripyörällä matkustaessa tilaa on rajallisesti, joten jokaisen mukaan otettavan tavaran pitää ansaita paikkansa. Halusin kuitenkin syödä terveellisesti matkan aikana.

Useimpina aamuina valmistin lämpimän aamupalan, joka koostui esimerkiksi nuudeleista, kuivatuista kasviksista ja kuivatusta lihasta. Samalla keitin myös päivän lounaan valmiiksi ja kaadoin sen retkitermareihin hautumaan.

Retkitermareissa valmistui yllättävän monipuolisia ruokia. Mukana oli esimerkiksi linssejä, kuivattua lihaa ja erilaisia keittoja. Yksi helpoimmista ratkaisuista syntyi kaapin perältä löytyneistä pakastekuivatuista kasvissosekeittopusseista. Kun ohjeen mukaista vesimäärää lisäsi hieman reilummin ja joukkoon laittoi kuivattuja kasviksia sekä lihaa, lopputulos muistutti enemmän perinteistä lihakeittoa kuin sosekeittoa.

Kaikki kokeilut eivät kuitenkaan menneet nappiin. Risotto kuulosti paperilla hyvältä idealta, mutta käytännössä se jatkoi kypsymistä termarissa sen verran innokkaasti, että lopputulos oli enemmän puuroa muistuttavaa. Seuraavalla kerralla keittäisin riisiä huomattavasti vähemmän ennen termariin siirtämistä.

Lämmin lounas taukopaikalla oli yllättävän iso asia. Kun ulkona oli monena päivänä vain noin kymmenen astetta ja tuuli puhalsi tuntureilla navakasti, höyryävä keitto tai linssipata lämmitti mukavasti. Samalla säästyi myös aikaa, koska ruokaa ei tarvinnut alkaa valmistaa tai etsiä kesken ajopäivän.

Jälkikäteen ajateltuna retkitermarit olivat yksi onnistuneimmista hankinnoista koko matkalle. Ne olivat käytössä melkein joka päivä.

Nordkapp

Nordkapp oli yksi koko matkan päätavoitteista. Oli hieno tunne nähdä maapallomonumentti ensimmäistä kertaa omin silmin ja ottaa ne lähes pakolliset kuvat muistoksi.

Vaikka Nordkapp on varmasti Pohjois-Norjan tunnetuin nähtävyys, meidän kohdallamme juuri itse matka sinne jäi lopulta yhtä hyvin mieleen kuin määränpää. Nordkapp ansaitsee kuitenkin kokonaan oman artikkelinsa.

Alta – pysähdyspaikka jonne kannattaa varata aikaa

Alta ei kuulunut alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme lainkaan. Tarkoituksena oli ajaa Hammerfestin kautta, mutta reittiä suunnitellessa huomasimme, että kiertoreissu pidentäisi ajopäivää melko paljon. Päätimme istua hetkeksi alas, avata Googlen ja katsoa, löytyisikö Altasta jotain sellaista, minkä vuoksi reittiä kannattaisi muuttaa.

Löytyihän sieltä.

Alta tunnetaan erityisesti UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvista kalliopiirroksistaan, jotka ovat jopa 6 000 vuotta vanhoja. Kun luimme niistä hieman lisää, päätös syntyi nopeasti. Hammerfest saisi odottaa toiseen kertaan.

Kalliopiirrokset sijaitsevat aivan meren rannalla kulkevan kävelyreitin varrella, ja niitä pääsee katsomaan rauhassa omaan tahtiin. Oli vaikea käsittää, että samassa paikassa ihmiset olivat kaivertaneet kuvia kallioon tuhansia vuosia sitten ja tuhansien vuosien ajan.

Alta jäi muutenkin mieleen paljon kiinnostavampana paikkana kuin olin etukäteen ajatellut. Harmi vain, että aikaa oli varattu aivan liian vähän. Jälkikäteen ajateltuna olisin viettänyt siellä ainakin yhden ylimääräisen päivän. Altan lähistöllä olisi ollut vielä nähtävää, kuten Sautso, Pohjois-Euroopan suurimpiin kuuluva jokikanjoni, sekä Storvika, rullakiviranta, joka jäi tällä kertaa kokonaan väliin.

Jos joskus suuntaan uudelleen Pohjois-Norjaan, Alta on yksi niistä paikoista, joihin pysähtyisin tällä kertaa pidemmäksi aikaa.

Navigaattori löysi meille paremman reitin

Yksi matkan kivoimmista hetkistä ei ollut suunniteltu etukäteen.

Olimme matkalla kohti Tromssaa, ja kyseessä oli yksi reissun pidemmistä ajopäivistä. Sää oli epävakainen ja pilvet näyttivät siltä, että ennemmin tai myöhemmin kastuisimme. Olimme jo ehtineet ajaa hyvän matkaa, kun navigaattori ilmoitti löytäneensä nopeamman reitin. Ajoaikaa säästyisi lähes puoli tuntia.

Hetkeä myöhemmin syy selvisi.

Edessä oli autolautta, joka odotti satamassa lähtövalmiina. Ajoimme suoraan jonon jatkoksi ja muutaman minuutin kuluttua lautta irtosi rannasta. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei sitä olisi itse osannut edes suunnitella.

Parasta ei kuitenkaan ollut se, että matka lyheni.

Useamman tunnin ajon jälkeen oli oikeastaan luksusta nousta hetkeksi pois moottoripyörän päältä. Kypärän sai riisua, jaloitella kannella ja katsella ympärillä avautuvia maisemia aivan erilaisesta näkökulmasta. Autolautoilla on myös mahdollista mennä istuskelemaan lämpimään tilaan, mikä on moottoripyörällä matkaaville luksusta.

Ennen Tromssaa navigaattori ohjasi meidät vielä toiselle autolautalle. Yhteensä saimme yli tunnin mittaisen tauon satulasta juuri silloin, kun sitä eniten kaipasi. Siinä vaiheessa sadekin alkoi tehdä tuloaan, joten lauttojen ansiosta vältyimme ajamasta koko matkaa yhtäjaksoisesti huononevassa säässä.

Jos joku olisi ennen matkaa kysynyt, mitkä hetket jäisivät parhaiten mieleen, en olisi varmasti osannut mainita autolauttoja.

Kaksi yötä Tromssassa

Alun perin tarkoitus oli viipyä Tromssassa vain yksi yö. Matka sinne oli kuitenkin pitkä ja kylmä ja loppumatkasta kastuimme sateessa. Kun pääsimme perille, olimme väsyneitä, kylmissämme ja kaipasimme ennen kaikkea kunnon taukoa.

Ensimmäinen yö ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin. Hotelli oli siisti, mutta jotenkin todella kliininen. Huone oli pieni ja sängytkin tuntuivat ahtailta, joten päätimme vaihtaa toiseksi yöksi majoitusta.

Päädyimme varaamaan huoneen First Hotel Amalieen. Superior-huone maksoi vain yhdeksän euroa tavallista huonetta enemmän, joten päätimme ottaa hieman enemmän tilaa. Pitkän moottoripyöräreissun keskellä sitä osasi arvostaa. Hotellista jäi muutenkin hyvä vaikutelma. Henkilökunta oli ystävällistä. Aulassa sai juoda kahvia ja teetä vapaasti ja olipa tarjolla myös vohvelitaikinaa sekä vohvelirauta asiakkaiden käyttöön.

Moottoripyörän olisi voinut pysäköidä lähes hotellin ulko-oven eteen. Se olisi kuitenkin vaatinut ajamista melko kapeaa ramppia pitkin aivan rakennuksen seinän vieressä, joten emme halunneet ottaa turhaa riskiä. Veimme pyörän mieluummin moottoripyörille tarkoitetulle pysäköintialueelle muutaman minuutin kävelymatkan päähän.

Kävimme Tromssassa tutustumassa Polariaan, jossa sijaitsee maailman pohjoisin akvaario. Polariassa pääsi katsomaan läheltä arktisia kalalajeja ja meduusoja, mutta suurin vetonaula olivat hylkeet.

Olimme paikalla hylkeiden päivittäisen koulutushetken aikaan. Koulutuksen tarkoituksena on helpottaa eläinten hoitoa ja tarjota niille virikkeitä. Oli hauska seurata, miten vauhdikkaasti hylkeet liikkuivat ja miten näppärästi temput onnistuivat. Samalla akvaariossa juhlittiin Leo-hylkeen kolmevuotissynttäreitä ja laulettiin porukalla onnittelulaulu.

Ilta Tromssassa meni tunnelmallisesti pienessä ravintolassa, jossa oli open stage -ilta ja paikalliset muusikot kävivät soittamassa ja laulamassa. Selailin samalla Instagramia, kun vastaan tuli video näyttävästä Rovijoen vesiputouksesta Pohjois-Norjassa. Huomasin nopeasti, että sehän sijaitsi aivan seuraavan päivän reitillä E8-tien varrella matkalla kohti Kilpisjärveä.

Ylimääräinen päivä Tromssassa oli hyvä päätös. Se antoi aikaa kuivata varusteet, nähdä kaupunkia, levätä kunnolla ja jatkaa matkaa paljon virkeämpänä.

Rovijoen putous – Rovijokfossen

Rovijoen putousta ei tarvinnut etsiä, vaan se näkyi selvästi tielle. Moottoripyörä parkkiin ja katsomaan.

Jyrkkää rinnettä pitkin pääsi laskeutumaan alas putouksen viereen, missä putouksen voiman huomasi aivan eri tavalla. Veden kohina oli rauhoittava ja maisema upea joka suuntaan.

Mitä tekisin seuraavalla Pohjois-Norjan moottoripyöräreissulla toisin

Näin jälkikäteen ajateltuna en muuttaisi matkassa kovinkaan montaa asiaa. Reitti toimi hyvin, ajopäivät olivat sopivan mittaisia ja aikataulu jätti tilaa myös spontaanille pysähtymiselle. Altaan olisin varannut yhden päivän lisää, jos olisin ennakkoon perehtynyt kaupunkiin. Muutaman asian pakkaisin kuitenkin seuraavalla kerralla toisin.

Suurin virhearvio liittyi säähän. Ennen lähtöä olimme viettäneet viikonlopun Kuopiossa joogafestivaaleilla lähes 30 asteen helteessä. Oli vaikea hahmottaa, että jo ensimmäisenä matkapäivänä lämpötila voisi pudota 15 asteeseen. Sen huomasi nopeasti, kun istui moottoripyörän kyydissä tuntikausia viileässä tuulessa.

Olin pakannut mukaan yhden lämpimän paidan liian vähän. Onneksi vietimme yhden yön Inarissa työkaverini luona ennen Norjaan siirtymistä. Lähtiessämme hän antoi fleecepaidan ja avaruuspeiton mukaamme. Fleece oli suurta miesten kokoa, joten se oli minulle melkoinen teltta, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Se lämmitti erinomaisesti ja oli päälläni lähes koko loppumatkan.

Jättäisin kotiin tältä reitiltä retkikeittimen ja kaasupullot. Olin etukäteen aivan varma, että niille tulisi käyttöä, mutta hyvin varustellut leirintäalueiden keittiöt ja hotellien vedenkeittimet tekivät niistä täysin tarpeettomia. Ne vain veivät arvokasta tilaa moottoripyörän laukuista, jotka olivat muutenkin ääriään myöten täynnä.

Vaikka matka osui keskikesään, Pohjois-Norjan sää muistutti monta kertaa, ettei kalenteriin kannata luottaa. Kerrospukeutuminen teki ajamisesta huomattavasti mukavampaa ja ylisuuri fleecepaita osoittautui koko reissun hyödyllisimmäksi vaatekappaleeksi.