Kasvatan parhaillaan toista erää mikroversoja Heimgartin minipuutarhassa. Ensimmäisessä erässä kasvoi tujuja sinapin ja retiisin versoja. Nyt ikkunalaudalla on tulossa punakaalia ja rucolaa.
Heimgartin puutarhassa ei ole minkäänlaista tekniikkaa sisässä, mutta halusin kirjoittaa puutarhasta, koska yksinkertaisuudessaan systeemi on nerokas. Lisäpisteet Kuopiolainen Heimgart Nordics sai minulta vielä siitä, että tilaukseni laitettiin postiin tilauspäivänä, joka oli sunnuntai!
Heimgart miniversoviljelmä pystyyn
Aloituspakkaukseen kuuluu posliininen astia, kasvatusritilä ja kaksi siemenlevyä. Kippoon lisätään vesi ja siemenlevyt laitetaan kasvamaan ritilän päälle. Siemenet peitetään siemenpakkauksessa tulevilla pahvilevyillä, kunnes kasvavat versot työntävät kantta ylöspäin.
Aloituspakkauksen kanssa kannattaa heti tilata extra siemenlevyjä, koska ensimmäinen sato on valmis (ja todennäköisesti myös syöty) viikon sisään. Siementyynyt maksavat kolme euroa kappale ja niitä myydään kuuden kappaleen paketeissa.
Puutarha ei vaadi pahvien poistamisen lisäksi minkäänlaista hoitoa. Kasvettuaan syötävään mittaan, eli noin peukalon korkuisiksi, sato korjataan leikkaamalla ja pistellään parempiin suihin. Versot kannattaa hyödyntää nopeasti, etteivät ne ehdi nuukahtaa. Muutaman lisäpäivän sadon korjausaikaa saa lisäämällä vettä kasvatusastiaan. Sadon korjuun jälkeen siemenlevyt voi heittää kompostiin ja posliinikulhon ja ritilän pestä käsin tai astianpesukoneessa ennen seuraavaa erää.
Miniversot ovat täynnä ravinteita ja makua. Sinapin ja retiisin versot antoivat kivasti potkua leivän ja pastan päällä. Tuoreeltaan ruuan päälle heitettyinä versot vastasivat hyvin chilin kaipuuseeni, joka on poissa ruokavaliosta imetysdieetin takia.
Heimgartin minipuutarha toimii juuri niin kuin se lupaa. Versot kasvavat siististi ilman multaa ja ilman minkäänlaisia viherpeukalon taitoja. Tätä tuotetta voi suositella lämpimästi kaikille tuoreruuan kasvatuksesta kiinnostuneille ja salaatinlehtiin vaihtelua kaipaaville.
Tuotteisiin pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa heimgart.fi.