retkeily

Marraskuun harmaus ei pysäyttänyt meitä, kun suuntasimme retkelle Hiidenportin kansallispuistoon. Hiidenportti sijaitsee vähän vajaan tunnin ajomatkan päässä Kuhmon keskustasta. Tekemämme kolmen tunnin patikointi tarjosi juuri sopivan annoksen luontoa, rauhaa ja retkitunnelmaa.

Kohti Kitulankierrosta

Päätimme kiertää Kitulankierroksen vain osittain, mutta sekin riitti antamaan hyvän kuvan alueen maisemista. Polku kulki vaihtelevassa maastossa: välillä kivikkoisilla juurakoilla, välillä pitkospuilla. Hiidenportin kansallispuiston erämainen tunnelma tuntui heti, kun suuntasimme metsän siimekseen. Täällä ei ollut kiire minnekään.

Vaikka sää oli pilvinen ja harmaa, vastaan tuli silti puolisen tusinaa muuta patikoijaa. Tuuli humisi puissa ja luonto eli omaa hiljaista rytmiään. Oli juuri sellainen päivä, jolloin mieli laskeutuu samoihin taajuuksiin metsän kanssa.

Hiidenportin rotko on todella vaikuttava. Portaat vievät rotkon huipulle ja rotko jatkui paljon pidempänä kuin osasimme odottaa.

Tauko laavulla nuotion äärellä

Laavulle saapuessa huomasimme, että edelliset retkeilijät olivat jättäneet tulet jälkeensä. Päätimme keittää ruoan kuitenkin trangialla, jotta kattilanpohjaa ei tarvitsisi puhdistella noesta. Aamulla valmistettu jauhelihakeitto lämpeni nopeasti. Termariin pakattu tee maistui odottelun lomassa hyvälle ja lämmitti mukavasti viileässä ilmassa.

Lyhyistä jaloistaan huolimatta Roki-koira paahtoi koko matkan niin tarmokkaasti, että hyvä kun itse pysyi perässä. Sillä oli täysi vauhti päällä, eikä sitä olisi kiinnostanut laavulla odotella sen jälkeen, kun omat eväät loppuivat. Sen matkaeväänä olleet herkut katosivat parempiin suihin hetkessä. Päälle maistui vesi suoraan lammesta ja lähes jokaisesta vastaantulleesta lätäköstä.

Sää suosi sittenkin

Vaikka taivas pysytteli harmaan verhon takana koko päivän, sää oli lopulta oikein hyvä retkelle. Tihkusade alkoi vasta, kun pääsimme takaisin autolle. Ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi. Syksyn väreissä ollut metsä ja kansallispuisto jäivät mieleen. Tänne voi tulla uudelleenkin.

Lähdimme sup-vaellukselle Nivalasta Ruukinrantaan Kuhmoon. Matkalla pysähdyimme Lehtosaaren autiotuvalle yöksi, toisen yön vietimme telttaillen.

Ennen lähtöä

Reissun valmisteluun kuului tarvittavien tavaroiden hommaus. Minulle piti hankkia makuualusta ja makuupussi, sillä tämä oli ensimmäinen yön yli kestävä vaellusreissuni. Kuivasimme retkimuonan pääosin itse, koska allergioiden takia sopivaa kuivaruokaa ei löytynyt valmiina.

Vaelluksen ruoka kolmelle päivälle

Hyötykasvikuivuri tuli hyötykäyttöön. Matkalle kuivattiin mukaan

• 1,2 kg naudan jauhelihaa
• 2 paprikaa
• 1/2 kesäkurpitsa
• purjoa
• porkkanan naatteja ja pikkuporkkanoita omasta pellosta
• neljä banaania

Lisäksi pakkasimme ruokareppuun

• herne-papu nuudelia
• riisinuudelia
• pari sipulia
• kaksi hernekeittoa
• tölkki hirvelihaa
• pari smoothieta
• välipalakeksejä
• välipalapatukoita
• taateleita
• kaksi pussia kasvissosekeittoa
• kuivattua kookosta
• kuivattua mangoa
• mausteita
• teetä ja kahvia
• vettä ja vishyä

Ruoka riitti hyvin reissulle. Yli jäi toinen hernekeitto ja muutamia välipalapatukoita. Tämäkin oikeastaan sen takia, että olimme varustautuneet syömään viimeisen päivän lounaan matkalla, mutta ennätimmekin ruoan laittoon kotiin.

1. päivä – Nivalasta Lehtosaaren autiotuvalle

Ensimmäinen päivä alkoi varhain. Nivalan rannassa ilma oli viileä ja taivas pilvinen. Kolmen päivän retkeilyvarusteet oli pakattu sup-lautojen kantokasseihin, jotta kaikki pysyisi matkalla kuivana. Ruuat oli pakattu erilliseen pikkureppuun, jotta välipaloihin pääsisi helposti käsiksi. Ensimmäinen tehtävä oli lautojen täyttäminen, veteen kanto ja kuormien kiinnittäminen. Totesimme säkkien pysyvän mainiosti paikoillaan “mustekalojen” avulla. 

Suuntamimme kohti Vuoteenkoskea. Vesi virtasi vauhdikkaasti, mutta ei pelottavalla voimalla. Kun liu’uin ensimmäisiin kuohuihin, tunsin sen pienen adrenaliinipiikin, joka saa hymyn leviämään kasvoille. Vesi roiskui, evä kolisi kiviin ja koski vei lautaa. Kosken jälkeen olo oli kuin voittajalla.

Lounastauko laavulla ja sään käänne

Pysähdyimme lounaalle Vuonteenkosken alla olevalle laavulle. Kaasukeitin suhautettiin käyntiin, ja pian höyryävä nuudeli-jauhelihakeitto lämmitti käsiä. Samaan aikaan taivas painui kunnolla pilveen ja sitten tulikin ensin muutama pisara, sitten tihku, ja pian sade rummutti laavun kattoa tasaiseen tahtiin.

Päätimme, ettei olisi mitään järkeä kastella itseämme, joten vedimme makuupussit esiin ja otimme sään siunaamat päiväunet. Oli rauhoittavaa nukahtaa sateen ääniin, kun ei ollut kiire mihinkään.

Vetotaipaleen “junarata” ja Rytikaarteen maisemat

Kun sade hellitti, meloimme vetotaipaleelle. Tämä osuus oli tunnelmallinen. Keskelle metsää on rakennettu kiskot, joiden päällä on pieni kärry. Vetotaipaleella lautojen ja tavaroiden siirtäminen kävi helposti. Sainpa kyydin itsekin tyhjällä kärryllä rantaan 🙂

Meloessamme alkoi taivaalle ilmestyä pilviä ja näimme sadetta kauempana. Arvailimme tuleeko sade päälle vai ei. Vatsan alkaessa kurnia rantauduimme tekemään ruokaa. Ruoan kypsyessä alkoi ripeksiä. Kaivoimme teltan repusta ja pikapystytimme sen sateen ropistessa. Vietimme tunnelmallisen lounashetken teltassa. 

Seuraava osuus kulki Rytikaarteen kautta. Ilma oli tyyni ja rannat kaartelivat pehmeästi.

Rytikaaren päässä meitä odotti yllätys. Kartan mukaan edessä piti olla vettä, mutta vesi oli niin alhaalla, että vastassa olikin hiekkaranta. Ei auttanut kuin ottaa reput selkään ja laudat kainaloon ja kävellä kannaksen yli. 

Lehtosaaren autiotupa ja lämmin sauna

Illan hämärtyessä saavuimme Lehtosaaren autiotuvalle. Paikalla oli jo kaksi perhettä, mutta he yöpyivät teltoissa, joten tupa oli vapaana.

Meillä oli hieman kastuneet vaatteet ja vähän kylmä, joten tuvalle saapumisen kruunasi lämpimänä oleva sauna. Hyvät löylyt ja uinti lämpimässä järvessä tuntuivat taivaalliselle 12 tunnin matkanteon jälkeen. Saunan jälkeen kokkasin iltapalan tuvan kaminalla, samalla saatiin tupa mukavan lämpimäksi ja vaatteet, sekä varusteet kuiviksi.

2. päivä – Sup-vaellusta vastatuuleen, selkien ylityksiä ja lisää kosken kuohuja

Toisen päivän aamu valkeni aurinkoisena. Lehtosaaren tuvalla oli tunnelmallista kokkailla aamupalaa. Sitten olikin aika sanoa heipat muille retkeilijöille ja jatkaa matkaa.

Kun pääsimme avoimelle selälle, vastatuuli iski kasvoille aika reippaasti, ja sen nostattamat aallot pärskyivät lautojen keulojen yli. Tasainen melontarytmi istualtaan piti kuitenkin laudat vauhdissa. 

Parin tunnin jälkeen saavutimme Lentuan kosken vuokrakodan luo, jossa rannalla odotti äitini. Hän oli tullut tuomaan meille lisää vettä ja minun puhelimen latauskaapelin. Olin pakannut itselleni nimittäin kaapelin, joka ei toiminut varavirtalaitteen kanssa, hups. Samalla pyöräytin hirvimuhennosta kaasukeittimellä lounaaksi.

Lentuankosket

Isoa Lentuankoskea ei laudoilla uskalla lähteä laskemaan, joten kiersimme sen vetotaipaleen kautta. Laudat vaunuun ja näppärästi Välisuvantoon, josta pääsimme laskemaan Pienen Lentuankosken.

Vaikka virta ei ollut valtava, haasteena olivat taas pinnan alla olevat kivet, evät kolisivat useampaan otteeseen. Onneksi mitään ei irronnut tai rikkoutunut.

Toinen selkä ja yö saaressa

Päivän loppupuolella ylitimme vielä yhden suuren selän. Vastatuulta oli edelleen ja väsymys alkoi jo painaa. Kun yöpymiseen sopivia saaria viimein ilmestyi horisonttiin, sai päivä olla pulkassa.

Ranta oli kivikkoinen ja hankala, reittiä sai hakea jonkin aikaa. Sillä aikaa kun kumppanini pystytti teltan, laitoin ruoan tulille ja illalliseksi syntyi taas nuudeli-jauhelihakeitto, johon heitin loput kasvikset, jotka repusta vielä löytyivät. Saari oli täynnä mustikoita, joten saimme niistä jälkiruoan ennen kuin kömmimme makuupusseihin. 

3. päivä – Reissun päätös Kuhmon Ruukinrantaan

Yli kymmenen tunnin yöunet ja aamiainen latasivat voimat (ja kädet). Kasasimme tavarat ja lähdimme viimeiselle melontataipaleelle auringon paistaessa. Kivisestä rannastakin löytyi melontareitti pois paljon helpommin kuin edellisenä iltana saareen tullessa.

Matka jatkui kohti Kuhmon Ruukinrantaa. Tällä kertaa ei ollut vastatuulta, mutta sivuttaistuuli toi oman haasteensa. Laudan keinuessa aalloilla matka eteni kuitenkin mukavaa vauhtia. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat erityisiltä. Jokainen veto toi meidät lähemmäs reissun päätöstä, ja samalla heräsi pieni haikeus, tällaiset retket ovat intensiivisiä, mutta ne myös loppuvat yllättävän nopeasti.

Kun lopulta rantauduimme Kuhmon Ruukinrantaan, laudat nostettiin maihin viimeistä kertaa. Oli aika laskea laudoista ilmat ja pakata ne auton kyytiin.  

Reissu päätettiin  jäätelön hakureissuun kaupasta. Fiilis oli helpottunut ja ylpeä – kolme päivää, noin 35 kilometria, kaksi koskea, kaksi vetotaivalta, suuria selkiä ja monenlaisia sääolosuhteita.

Suuntasin ystäväni kanssa Posion Lohirantaan suppilautojen kera, heinäkuun helteiden helliessä koko Suomea. Laudat autoon ja suunnaksi pieni mutta hurmaava veneranta, lähellä Posion kotiseutumuseota. Veneranta venevajoineen näytti siltä kuin se olisi poimittu suoraan vanhasta postikortista: vanhat puuvajat, hiljalleen liplattava vesi ja kesän lämpö väreilemässä ilmassa. Täydellinen lähtöpiste suppiretkelle.

Pienen niemen kärkeen sijoittunut veneranta ei ole mikään suuri satama, vaan rauhallinen ja vähän piilossa oleva helmi. Vanhojen puisten venevajojen rivistö loi rannan ylle ajattoman tunnelman, ja veden äärellä seisoskellessa teki mieli vain olla hetki ja hengittää maisemaa. Tässä oli kaikki kohdallaan: hiljaisuus, lämpö ja rauha.

Kahden pumpun taktiikka: Saimaan SUP sähköpumppu ja käsipumppu

Laudat levitettiin rantaan ja alettiin valmistautua. Tättö hoitui aiemmin hyväksi havaitulla taktiikalla. Toisen laudan täytön hoiti Saimaan SUP sähköpumppu, toisen kanssa mentiin perinteisellä käsipelillä. Jos sähköpumppu ei ole sinulle tuttu, niin tutustu aiempaan blogitekstiini aiheesta (tuotteet saatu kaupallisena yhteistyönä).

Tässä kohtaa tuli jo ensimmäinen hiki – hellettä oli +26 °C. Jos jotain suosittelen kesäretkelle mukaan, niin paljon vettä. Yksi pullo ei riitä. Ota kolme, vähintään.

Ensimmäinen etappi: Maksosaari ja muurahaisten valtakunta

Matkan varrelle osui Maksosaari, jossa päätimme pysähtyä syömään eväitä nuotiopaikalla. Paikka vaikutti kartalla täydelliseltä taukopaikalta – ja maisemat todella olivat kohdillaan – mutta käytäntö oli toinen.

Muurahaisia oli kaikkialla. Jokaista kiveä ja penkkiä pitkin vilisti rivistöjä, ja istumapaikkaa oli vaikea löytää ilman, että joku kiipesi lahkeeseen. Banaanit ja välipalapatukat nautittiin lopulta seisaaltaan nopeasti, ja jatkoimme matkaa aika pian.

Kommelluksitta ei päästy kuitenkaan liikkelle, sillä laudastani irtosi evä rannassa olevaan kivikkoon. Onneksi huomasin asian samantien ja sain evän takaisin omalle paikoilleen.

Uimaan Lohisaareen – hiekkapohjainen unelma

Toinen etappi, Lohisaari, oli aivan toista maata. Saareen saavuttaessa näkyi heti matala hiekkaranta, joka jatkui yllättävän pitkälle järveen. Vedenpohja oli hienoa hiekkaa, ja siihen oli ihana astua paljain jaloin. Sai kävellä pitkän matkan ennen kuin vesi ylsi edes vyötäröön asti.

Tällainen ranta on kuin tehty hellepäivän pulikointiin. Oli helppo vetää lauta rantaan, viskata vaatteet pois ja vain kävellä veteen vilvoittelemaan. Pitkä, matala osuus teki uimisesta erityisen rauhallista: saattoi vain kellua, kävellä ja antaa järven viilentää.

Kartassa näkyy sup-retken lähtöpiste ja Lohisaaren hiekkaranta.

Hellepäivän varustelista suppailijalle

Jos aiot lähteä sup-laudalla retkelle hellepäivänä, tässä muutama juttu, jotka kannattaa muistaa:

• Ota vettä mukaan enemmän kuin luulet tarvitsevasi. 
  Pari litraa per nenä ei ole mitenkään liioittelua
• Muista aurinkorasva ja päähine
  Järvellä palaa nopeasti, kun vesi heijastaa auringon säteet
• Helppoja ja nopeasti syötäviä eväitä
  Hedelmät, pähkinät ja patukat säilyvät helteessäkin tai ota mukaan kylmälaukku
• Muista pakata myös pumppu
  Sähköpumppu on loistava apu ja hellepäivän kaveri