retkeily

Juhannuksena tekee usein mieli päästä pois kaupungin hälinästä. Tänä vuonna suuntasimme teltan kanssa Kelvenneelle, Päijänteen kansallispuiston pitkälle harjusaarelle. Vaikka moni saapuu saarelle omalla veneellä, sinne pääsee kesäisin myös julkisilla laivayhteyksillä, joten retki onnistuu hyvin ilman omaa venettäkin.

Teltta pystyyn

Saavuimme saarelle perjantaina ja löysimme sopivan telttapaikan helposti. Tämä oli ensimmäinen reissu kotipihan ulkopuolelle uuden teltan kanssa. Nopeasti teltta nousikin, kun yhdessä avopuolisoni kanssa työnnettiin telttakepit paikoilleen.

Samalla alueella oli muitakin juhannuksen viettäjiä, mutta tunnelma oli rauhallinen. Kun leiri oli pystyssä ja retkikeittimellä valmistettu hernari lämmitti mahassa, oli aikaa vain istahtaa alas ja katsella järvelle.

Jossain kaukana vastarannalla joku oli sytyttänyt pienen juhannuskokon. Se näkyi meille vain pienenä valopisteenä hämärtyvässä illassa. Siinä oli jotain hyvin suomalaista. Kaukainen tulen loimu riitti muistuttamaan, että oli juhannus.

Sää suosi meitä koko vierailun ajan. Aurinko lämmitti mukavasti ja metsä tarjosi sopivasti varjoa.

Aamulenkki johdatti saaren rauhallisimpaan paikkaan

Lauantaiaamuna heräsin ennen avokkiani ja lähdin yksin kävelemään pitkin saaren polkuja. Linnut pitivät ympärillä huikeaa konserttia, välillä oli pakko pysähtyä vain kuuntelemaan.

Keskeltä saarta löytyvä pieni lampi jäi mieleeni ehkä koko retken rauhallisimpana paikkana. Vesi oli aamulla täysin tyyni. Ei tuulen värettä, ei muita kulkijoita. Hetken tuntui siltä kuin olisi sattumalta löytänyt jonkinlaisen rauhan keitaan.

Päiväretki ja virkistävä uinti

Myöhemmin päivällä kiersimme saarta pidemmällä kävelyllä yhdessä. Kasvillisuus kiinnitti huomion useamman kerran. Pitikin turvautua Google Lensiin muutamaan otteeseen, kuten kuvassa vasemmalla näkyvän kaunislehtisen valkolehdokin tunnistamiseksi.

Patikoidessa tuli kuuma ja rantapolkua kulkiessamme päätimme poiketa uimaan. Täytyy myöntää, että epäröin hetken. Olen yleensä se ihminen, joka menee järveen vasta sitten, kun helteitä on jatkunut ainakin viikon tai pari. Nyt vesi tuntui suorastaan hyytävältä. Pikainen kastautuminen kuitenkin teki hyvää ja oli mukava jatkaa matkaa.

Kelvenne jäi mieleen

Alun perin suunnittelimme viettävämme saarella koko viikonlopun. Sunnuntaille ennustettiin kuitenkin sateita, joten päätimme lähteä jo lauantai-iltapäivänä takaisin mantereelle. Samalla jäi pieni tunne siitä, että saarta olisi voinut tutkia vielä pidempäänkin. Kaikkia polkuja emme ehtineet kulkea ja varmasti monta kiinnostavaa paikkaa jäi vielä näkemättä.

Kelvenne oli retkikohde, jonne voisin palata uudelleen. Ei pelkästään pitkien hiekkarantojen vuoksi, vaan siksi, että saarella tuntui olevan jatkuvasti jotain uutta nähtävää. Harjumaisemat vaihtuvat nopeasti mäntykankaista koivikoihin ja kuusikoihin. Korkeuserot tekevät kävelystä vaihtelevaa ja keskellä saarta odottaa pieni idyllinen lampi.

Kävimme ystävän kanssa vaeltamassa Kolilla. Valitsimme kohteeksi Kolinuuron kierroksen. Reitti on vain 3,1 kilometriä pitkä, mutta silti vaativa. Tasaista pätkää ei juuri reitiltä löydy. Halusimmekin kävellä reitin, jossa saamme nauttia Kolin maisemista samalla kuntoillen.

Päivä oli pilvinen ja sateen uhka leijui ilmassa koko ajan. Onneksi sade pysyi poissa sen aikaa, kun olimme retkeilemässä. Ilma oli kostea, ja kun siihen yhdisti mäet ja portaat, niin hiki kyllä valui.

Kolinuuron kierroksen esittelyssä kerrotaan, kuinka reitillä seikkaillaan kahden ikivanhan mannerlaatan törmäyskohdassa ja etsitään merkkejä miljoonien vuosien takaa. Tarinan ympärille on rakennettu erilaisia taikarasteja. Tarinallinen puoli on varmasti erityisesti lasten mieleen. Itse keskityin nauttimaan maisemista.

Kolinuuron kierros ei ole pitkä, mutta tuntui jaloissa seuraavanakin päivänä

Kolinuuron kierroksella kuljetaan välillä pitkospuita pitkin, välillä kiviportaita pitkin ja välillä taas juurien ja kivien rytmittämiä polkuja. Portaat olivat paikoin jyrkkiä, mutta niiden ansiosta kulkeminen oli silti helppoa. Tämä vaellusreitti sai useampaan otteeseen hengästymään kunnolla, joten reitin valinta osui nappiin kuntoilutavoitteen kanssa.

Reitin varrella muuten ei ole nuotiopaikkoja tai laavuja, vaan nuotiopaikka löytyy reitin alusta läheltä Kolin luontokeskusta, josta löytyy myös vessat ja kahvila.

Vaihteleva ja kivinen reitti ei ollut mikään huono asia. Paljasjalkakengillä liikkuessa epätasainen alusta tuntuu jalkapohjissa ihan eri tavalla kuin tavallisilla kengillä. Reitin aikana tuli siis samalla myös hyvä annos jalkajumppaa.

Reitillä piti melkein koko ajan keskittyä katsomaan, mihin jalan seuraavaksi laittaa. Maisemia ei voinut koko aikaa tuijotella.

Kolin pilvien keskellä leijuvat saaret

Maisemat olivat hienot, vaikka sää ei ollutkaan aurinkoinen. Horisontissa näkyi saaria, ja sumu sai ne näyttämään melkein siltä kuin ne olisivat leijuneet ilmassa.

Usein retkikuvissa näkyy kirkas sininen taivas, mutta tällä kertaa harmaa sää sopi maisemaan yllättävän hyvin. Metsä näytti tavallista vihreämmältä ja ilma tuntui jotenkin pehmeältä, vaikka samalla olikin hiostava.

Koli on paikka, jossa noin 1900 miljoonaa vuotta sitten mannerlaatat tömäsivät. Kolinuuron kierroksella laskeudutaan toista mannerlaattaa alas ja noustaan taas ylös toista laattaa pitkin.

Kolinuuron pohjan jälkeen reitillä alkaa uusi nousu kuusimetsän keskellä. Alla olevat kuvat puhukoon puolestaan reitin maisemista.

Trangia mukana, mutta jotain unohtui

Olin pakannut mukaan retkikeittimen ja noodelikeiton ainekset. Keittoon oli matkassa muutama kuukausi aiemmin tekemääni kuivalihaa.

Ajatus oli syödä lämmin lounas kierroksen jälkeen nuotiopaikalla. Vaelluksen jälkeen lämmin ruoka maistuu aina vähän tavallista paremmalta.

Nuotiopaikalle päästyämme aloin kaivaa tavaroita repusta. Silloin huomasin ongelman. Olin ottanut retkikeittimen mukaan, mutta kattila oli jäänyt kotiin.

Muistan seisoneeni kattilakaapin edessä ja miettineeni kattilan pakkausta, mutta sitten tuli joku muu asia mieleen ja kattila unohtui. Yleensä tarkistan varusteet ennen lähtöä, mutta tällä kertaa sekin oli jäänyt välistä.

Hetken aikaa ihmettelin vaihtoehtoja, kunnes tajusin, että voin keitellä keiton suoraan teräskipossa, josta keitto oli tarkoitus syödä. Vähän kippo oli pieni kahden hengen lounaan tekemiseen, mutta soppa valmistui kuitenkin melko nopeasti. Hyvää tuli ja itsetehty kuivaliha oli muuten törkeän hyvää keitossa.

Vieressä olisi ollut myös kahvila, joten ilman ruokaa emme olisi jääneet, vaikka oman sopan keitto olisi jäänyt tekemättä. Oli kuitenkin kiva, että saimme keiton tehtyä, kun ainekset tuli mukana raahattua. Retkikeittimellä ruoan keittely kuuluu olennaisena osana retkipäivään.

Reissu oli erittäin onnistunut (ja hikinen) :-). Voin suositella tätä reittiä, jos haluat liikkua vaativassa maastossa maisemista nauttien.

Marraskuun harmaus ei pysäyttänyt meitä, kun suuntasimme retkelle Hiidenportin kansallispuistoon. Hiidenportti sijaitsee vähän vajaan tunnin ajomatkan päässä Kuhmon keskustasta. Tekemämme kolmen tunnin patikointi tarjosi juuri sopivan annoksen luontoa, rauhaa ja retkitunnelmaa.

Kohti Kitulankierrosta

Päätimme kiertää Kitulankierroksen vain osittain, mutta sekin riitti antamaan hyvän kuvan alueen maisemista. Polku kulki vaihtelevassa maastossa: välillä kivikkoisilla juurakoilla, välillä pitkospuilla. Hiidenportin kansallispuiston erämainen tunnelma tuntui heti, kun suuntasimme metsän siimekseen. Täällä ei ollut kiire minnekään.

Vaikka sää oli pilvinen ja harmaa, vastaan tuli silti puolisen tusinaa muuta patikoijaa. Tuuli humisi puissa ja luonto eli omaa hiljaista rytmiään. Oli juuri sellainen päivä, jolloin mieli laskeutuu samoihin taajuuksiin metsän kanssa.

Hiidenportin rotko on todella vaikuttava. Portaat vievät rotkon huipulle ja rotko jatkui paljon pidempänä kuin osasimme odottaa.

Tauko laavulla nuotion äärellä

Laavulle saapuessa huomasimme, että edelliset retkeilijät olivat jättäneet tulet jälkeensä. Päätimme keittää ruoan kuitenkin trangialla, jotta kattilanpohjaa ei tarvitsisi puhdistella noesta. Aamulla valmistettu jauhelihakeitto lämpeni nopeasti. Termariin pakattu tee maistui odottelun lomassa hyvälle ja lämmitti mukavasti viileässä ilmassa.

Lyhyistä jaloistaan huolimatta Roki-koira paahtoi koko matkan niin tarmokkaasti, että hyvä kun itse pysyi perässä. Sillä oli täysi vauhti päällä, eikä sitä olisi kiinnostanut laavulla odotella sen jälkeen, kun omat eväät loppuivat. Sen matkaeväänä olleet herkut katosivat parempiin suihin hetkessä. Päälle maistui vesi suoraan lammesta ja lähes jokaisesta vastaantulleesta lätäköstä.

Sää suosi sittenkin

Vaikka taivas pysytteli harmaan verhon takana koko päivän, sää oli lopulta oikein hyvä retkelle. Tihkusade alkoi vasta, kun pääsimme takaisin autolle. Ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi. Syksyn väreissä ollut metsä ja kansallispuisto jäivät mieleen. Tänne voi tulla uudelleenkin.

Lähdimme sup-vaellukselle Nivalasta Ruukinrantaan Kuhmoon. Matkalla pysähdyimme Lehtosaaren autiotuvalle yöksi, toisen yön vietimme telttaillen.

Ennen lähtöä

Reissun valmisteluun kuului tarvittavien tavaroiden hommaus. Minulle piti hankkia makuualusta ja makuupussi, sillä tämä oli ensimmäinen yön yli kestävä vaellusreissuni. Kuivasimme retkimuonan pääosin itse, koska allergioiden takia sopivaa kuivaruokaa ei löytynyt valmiina.

Vaelluksen ruoka kolmelle päivälle

Hyötykasvikuivuri tuli hyötykäyttöön. Matkalle kuivattiin mukaan

• 1,2 kg naudan jauhelihaa
• 2 paprikaa
• 1/2 kesäkurpitsa
• purjoa
• porkkanan naatteja ja pikkuporkkanoita omasta pellosta
• neljä banaania

Lisäksi pakkasimme ruokareppuun

• herne-papu nuudelia
• riisinuudelia
• pari sipulia
• kaksi hernekeittoa
• tölkki hirvelihaa
• pari smoothieta
• välipalakeksejä
• välipalapatukoita
• taateleita
• kaksi pussia kasvissosekeittoa
• kuivattua kookosta
• kuivattua mangoa
• mausteita
• teetä ja kahvia
• vettä ja vishyä

Ruoka riitti hyvin reissulle. Yli jäi toinen hernekeitto ja muutamia välipalapatukoita. Tämäkin oikeastaan sen takia, että olimme varustautuneet syömään viimeisen päivän lounaan matkalla, mutta ennätimmekin ruoan laittoon kotiin.

1. päivä – Nivalasta Lehtosaaren autiotuvalle

Ensimmäinen päivä alkoi varhain. Nivalan rannassa ilma oli viileä ja taivas pilvinen. Kolmen päivän retkeilyvarusteet oli pakattu sup-lautojen kantokasseihin, jotta kaikki pysyisi matkalla kuivana. Ruuat oli pakattu erilliseen pikkureppuun, jotta välipaloihin pääsisi helposti käsiksi. Ensimmäinen tehtävä oli lautojen täyttäminen, veteen kanto ja kuormien kiinnittäminen. Totesimme säkkien pysyvän mainiosti paikoillaan “mustekalojen” avulla. 

Suuntamimme kohti Vuoteenkoskea. Vesi virtasi vauhdikkaasti, mutta ei pelottavalla voimalla. Kun liu’uin ensimmäisiin kuohuihin, tunsin sen pienen adrenaliinipiikin, joka saa hymyn leviämään kasvoille. Vesi roiskui, evä kolisi kiviin ja koski vei lautaa. Kosken jälkeen olo oli kuin voittajalla.

Lounastauko laavulla ja sään käänne

Pysähdyimme lounaalle Vuonteenkosken alla olevalle laavulle. Kaasukeitin suhautettiin käyntiin, ja pian höyryävä nuudeli-jauhelihakeitto lämmitti käsiä. Samaan aikaan taivas painui kunnolla pilveen ja sitten tulikin ensin muutama pisara, sitten tihku, ja pian sade rummutti laavun kattoa tasaiseen tahtiin.

Päätimme, ettei olisi mitään järkeä kastella itseämme, joten vedimme makuupussit esiin ja otimme sään siunaamat päiväunet. Oli rauhoittavaa nukahtaa sateen ääniin, kun ei ollut kiire mihinkään.

Vetotaipaleen “junarata” ja Rytikaarteen maisemat

Kun sade hellitti, meloimme vetotaipaleelle. Tämä osuus oli tunnelmallinen. Keskelle metsää on rakennettu kiskot, joiden päällä on pieni kärry. Vetotaipaleella lautojen ja tavaroiden siirtäminen kävi helposti. Sainpa kyydin itsekin tyhjällä kärryllä rantaan 🙂

Meloessamme alkoi taivaalle ilmestyä pilviä ja näimme sadetta kauempana. Arvailimme tuleeko sade päälle vai ei. Vatsan alkaessa kurnia rantauduimme tekemään ruokaa. Ruoan kypsyessä alkoi ripeksiä. Kaivoimme teltan repusta ja pikapystytimme sen sateen ropistessa. Vietimme tunnelmallisen lounashetken teltassa. 

Seuraava osuus kulki Rytikaarteen kautta. Ilma oli tyyni ja rannat kaartelivat pehmeästi.

Rytikaaren päässä meitä odotti yllätys. Kartan mukaan edessä piti olla vettä, mutta vesi oli niin alhaalla, että vastassa olikin hiekkaranta. Ei auttanut kuin ottaa reput selkään ja laudat kainaloon ja kävellä kannaksen yli. 

Lehtosaaren autiotupa ja lämmin sauna

Illan hämärtyessä saavuimme Lehtosaaren autiotuvalle. Paikalla oli jo kaksi perhettä, mutta he yöpyivät teltoissa, joten tupa oli vapaana.

Meillä oli hieman kastuneet vaatteet ja vähän kylmä, joten tuvalle saapumisen kruunasi lämpimänä oleva sauna. Hyvät löylyt ja uinti lämpimässä järvessä tuntuivat taivaalliselle 12 tunnin matkanteon jälkeen. Saunan jälkeen kokkasin iltapalan tuvan kaminalla, samalla saatiin tupa mukavan lämpimäksi ja vaatteet, sekä varusteet kuiviksi.

2. päivä – Sup-vaellusta vastatuuleen, selkien ylityksiä ja lisää kosken kuohuja

Toisen päivän aamu valkeni aurinkoisena. Lehtosaaren tuvalla oli tunnelmallista kokkailla aamupalaa. Sitten olikin aika sanoa heipat muille retkeilijöille ja jatkaa matkaa.

Kun pääsimme avoimelle selälle, vastatuuli iski kasvoille aika reippaasti, ja sen nostattamat aallot pärskyivät lautojen keulojen yli. Tasainen melontarytmi istualtaan piti kuitenkin laudat vauhdissa. 

Parin tunnin jälkeen saavutimme Lentuan kosken vuokrakodan luo, jossa rannalla odotti äitini. Hän oli tullut tuomaan meille lisää vettä ja minun puhelimen latauskaapelin. Olin pakannut itselleni nimittäin kaapelin, joka ei toiminut varavirtalaitteen kanssa, hups. Samalla pyöräytin hirvimuhennosta kaasukeittimellä lounaaksi.

Lentuankosket

Isoa Lentuankoskea ei laudoilla uskalla lähteä laskemaan, joten kiersimme sen vetotaipaleen kautta. Laudat vaunuun ja näppärästi Välisuvantoon, josta pääsimme laskemaan Pienen Lentuankosken.

Vaikka virta ei ollut valtava, haasteena olivat taas pinnan alla olevat kivet, evät kolisivat useampaan otteeseen. Onneksi mitään ei irronnut tai rikkoutunut.

Toinen selkä ja yö saaressa

Päivän loppupuolella ylitimme vielä yhden suuren selän. Vastatuulta oli edelleen ja väsymys alkoi jo painaa. Kun yöpymiseen sopivia saaria viimein ilmestyi horisonttiin, sai päivä olla pulkassa.

Ranta oli kivikkoinen ja hankala, reittiä sai hakea jonkin aikaa. Sillä aikaa kun kumppanini pystytti teltan, laitoin ruoan tulille ja illalliseksi syntyi taas nuudeli-jauhelihakeitto, johon heitin loput kasvikset, jotka repusta vielä löytyivät. Saari oli täynnä mustikoita, joten saimme niistä jälkiruoan ennen kuin kömmimme makuupusseihin. 

3. päivä – Reissun päätös Kuhmon Ruukinrantaan

Yli kymmenen tunnin yöunet ja aamiainen latasivat voimat (ja kädet). Kasasimme tavarat ja lähdimme viimeiselle melontataipaleelle auringon paistaessa. Kivisestä rannastakin löytyi melontareitti pois paljon helpommin kuin edellisenä iltana saareen tullessa.

Matka jatkui kohti Kuhmon Ruukinrantaa. Tällä kertaa ei ollut vastatuulta, mutta sivuttaistuuli toi oman haasteensa. Laudan keinuessa aalloilla matka eteni kuitenkin mukavaa vauhtia. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat erityisiltä. Jokainen veto toi meidät lähemmäs reissun päätöstä, ja samalla heräsi pieni haikeus, tällaiset retket ovat intensiivisiä, mutta ne myös loppuvat yllättävän nopeasti.

Kun lopulta rantauduimme Kuhmon Ruukinrantaan, laudat nostettiin maihin viimeistä kertaa. Oli aika laskea laudoista ilmat ja pakata ne auton kyytiin.  

Reissu päätettiin  jäätelön hakureissuun kaupasta. Fiilis oli helpottunut ja ylpeä – kolme päivää, noin 35 kilometria, kaksi koskea, kaksi vetotaivalta, suuria selkiä ja monenlaisia sääolosuhteita.