Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä. Millaista on olla äiti?
Äitiys on rakkautta. Haleja, pusuja ja läheisyyttä. Rinnalla roikkuva rakkauspakkaus, joka haluaa vielä hetken olla ihan kiinni äidissä.
Se on ihmetyksen tunnetta, että tuo kaveri tuossa on ollut osa minua, mutta nyt se nousee jo omille jaloilleen. Minun lapseni, mutta ei kuitenkaan enää vain minun, vaan uteliaasti maailmaan suhtautuva pieni ihminen.
Äitiys on uhrautumista toisen puolesta. Uhrattu on omat unet, lapselle sopimattomat ruuat ja oma keho. Alussa pahinta oli unen puute ja vieläkin se toki vaivaa, mutta ei ihan niin massiivisesti. On päiviä kun tuntuu, että en jaksa dieetata enää hetkeäkään, mutta sitten pieni ihminen on taas rinnalla ja on koottava itsensä. Uhrautuminen ei ole aina helppoa.
Äitiys on ylpeyttä, kun lapsi keksii jotakin uutta. Eilen pieni ihminen keksi miten konttausasennosta pääsee istumaan ja istua pöksötti illalla lattialla katsomassa telkkaria. Tämän oivalluksen jälkeen pieni ihminen oli niin täynnä intoa, että nukkumaan hän ei joutanut lainkaan tavalliseen aikaan.
Äitinä olo on huolehtimista ja huolta. Onko pienelllä ihmisellä kaikki hyvin? Onko hiki, kylmä, nälkä, jano, tylsää, halipula, ihottuma, pieru tulossa vai kakka vaipassa? Miksi pieni ihminen ei nyt hymyile?
Äitiys on geeneissä. Alkukantaista ja voimakasta viettiä suojella pientä ihmistä ja tarjota parasta mahdollista. Tuhansia vuosia vanha jatkumo. Ja silti äitinä oloon liittyy epävarmuutta, teenkö nyt kaiken varmasti oikein…
Äitiyttä on olla haavoittuvainen ja epävarma, mutta silti olla vahvempi ja kauniimpi kuin yksikään timantti. Kippis kaikille äideille ja hyvää äitienpäivää!
