• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Etusivu
  • Älykoti
    • Älylaitteet
    • Piha
  • Lifestyle
    • Perhe
    • Vauvavuosi
    • Raskausaika
    • Yrittäjyys
  • Viherkasvit
  • Suosittelen
  • Yhteistyö
  • Rekisteriseloste

Älykodin avaimet

Arjen älyratkaisut

reseptit

Piparikakku suklaakuorrutteella

24/11/2024 by Joanna

On ollut harvinaisen aikaansaava sunnuntai. Aloitin aamun maalaamalla taulua, jonka sain viimeistelyä vaille valmiiksi. Sen jälkeen suunnattiin valokuvaamaan ja ulkoilemaan luontopolulle ja sitten leipomaan. 🙂

Piparinen kuivakakku pöydällä glögimukien kanssa

Olen pitkään kuolannut kaupassa pipareita suklaakuorrutteella. Niitä ei kuitenkaan näytä olevan maidottomina, joten ovat saaneet jäädä kauppaan. Kun näin Kinuskikissan pehmeän piparikakun ohjeen, niin pakkohan se oli kokeilla!

Resepti pehmeä piparikakku

Kinuskikissan ohjeen kakku on vähän elegantimmin koristeltu kuin omani. 😀 Löydät ohjeen linkin takaa.

Resepti: pehmeä piparikakku

Muokkasin alkuperäistä ohjetta siten, että vähensin pohjasta sokeria noin puoli desiä (käytin fariinisokerin sijaan intiaanisokeria). Reseptistä saa maidottoman vaihtamalla kermaviilin esimerkiksi Oatlyn maustamattomaan kaurajogurttiin. Kuorrutteeseen laitoin vain desin tomusokeria ja noin kolmasosan tummaa taloussuklaata.

Kakusta tuli herkullinen. Kakun kaverin meni paremmin kuin hyvin mukillinen glögiä.

Ja vielä muutamia ulkoilukuvia aamulta… Kävimme Syväjärven virkistysalueella ja Roukonpurolla kävelemässä.

Roukonpuron rannalla kävi kylmä tuuli, mutta auringonlasku oli kaunis. Roki-koirakin pysähtyi sitä ihailemaan.

Kategoriassa: Ruoka Avainsanoilla: reseptit

Gluteenittomat durraletut – Helppo resepti durrajauhoista

25/04/2023 by Joanna

Luontaisesti gluteenittomat durraletut maistuvat hyvälle ja ovat nopeita tehdä.

Kaupassa etsissäni pojalle riisijauhoja, tuli hyllyllä vastaan durrajauhopaketti. Minulla ei ollut hajuakaan mitä niistä voisi tehdä, mutta nappasin jauhot mukaan testiksi. Sen jälkeen niitä on mennytkin eräämpi paketti durralettuihin.

Gluteenittomat durraletut maistuvat  meillä aamiaisella

Durra

Durra on yksi maailman tärkeimmistä viljelykasveista, mutta minulle se oli tuttu vain peruskoulun oppikirjasta. Kasvi on kotoisin Keski-Afrikasta. Nykyisin sitä viljellään Afrikan lisäksi myös Aasian kuivissa osissa sekä Yhdysvalloissa Texasissa ja Kansasissa. Yleensä durrasta valmistetaan puuroa tai kohottamatonta leipää.

Blogiani lukeneet ovat saattaneet törmätä aiempiin letturesepteihini, joita tein riisijauhosta. Melkein sama jauhosuhde toimii durrajauhojen kanssa. Aiempaan reseptiin verrattuna olen saanut lettuihin paremman koostumuksen lisäämällä puoli desiä tattarihiutaletta. Tattari ei maistu letuissa, mutta tekee lettujen koostumuksesta paljon paremman. Tattarihiutaleiden kanssa letuista voi tehdä paljon suurempikokoisia ja ne pysyvät kasassa.

Mistä saa durrajauhoja?

Risentan durrajauho on 400g pakkaus Bio-Lebenin pakkaus on 300g

Durrajauhoja ei näkynyt muutamaan vuoteen Suomessa myynnissä, kun Risenta lopetti tuotteidensa myynnin Suomessa vuoden 2021 alussa. Onneksi Virtasalmen Viljatuote lanseerasi oman durrajauhonsa nyt tämän vuoden alussa. Heillä on valikoimassa durra ja gluteeniton durrajauhoseos.

Netistä saa myös useasta paikkaa tilattua durrajauhoja, mutta suurin osa tarjolla olevista ei ole gluteenittomia. Durraa viljellään paljon esimerkiksi Intiassa, mutta sitä käsitellään samoissa tehtaissa kuin vehnääkin. Jos gluteeni ei haittaa, niin hakusanalla juwar löydät durrajauhoja myös suomalaisista verkkokaupoista.

Itse olen tilannut gluteenitonta durrajauhoa myös Saksan Amazonilta. Amazonilla on myynnissä luomudurraa Bio-Leben-merkin alla Bio Sorghummehl nimellä. Durrajauhoja myydään kuuden pakkauksissa (300g / pussi). Itse tilasin kerralla kaksi pakkausta eli tusinan verran jauhopusseja. Postikuluja tuli noin kympin verran.

Resepti: Luontaisesti gluteenittomat durraletut

Durralettu pannulla

Lettutaikinan sekaan voit halutessasi upottaa mukaan siemeniä tai pähkinärouhetta makua antamaan. Samalla pysyy nälkäkin poissa pidempään. Itse lisään taikinaan usein pellavansiemen-, hampunsiemen- tai hasselpähkinärouhetta tai kokonaisia seesaminsiemeniä.

Gluteenittomat durraletut kiinteytyvät joko tattarihiutaleilla tai perunajauhoilla. Alla molemmat reseptit. Perunajauhoilla tehdyistä letuista saat ohuempia.

Versio 1 reseptistä:

1 dl durrajauhoja
1 dl mantelijauhetta
0,5 dl tattarihiutaleita
3,5 dl mantelimaitoa
(tai muuta sinulle sopivaa maitoa/ vettä)
tilkka öljyä
(seesaminsiemeniä, pähkinärouhetta tai siemenrouhetta)

Versio 2 reseptistä:

1 dl durrajauhoja
1 dl mantelijauhetta

1 rkl perunajauhoja
3 dl mantelimaitoa
(tai muuta sinulle sopivaa maitoa/ vettä)
tilkka öljyä
(seesaminsiemeniä, pähkinärouhetta tai siemenrouhetta)

Sekoita ainesosat ja paista pannulla pienen öljytilkan kera. Lettu kannattaa kääntää vasta, kun se on selkeästi kiinteytynyt, muuten se hajoaa helposti. Nautiskele letut marjojen, pähkinävoin tai hillon kera.

Lettuainekset: durrajauhoja, mantelijauhetta ja tattarihiutaletta.
Gluteenittomat durraletut valmistuvat nopeasti sekoittamalla durrajauhoja, mantelijauhetta, tattarihiutaleita, maitoa ja öljyä.

Ainesosien korvaus

Mantelijauho tuo lettuihin hyvän maun, mutta jos et pysty käyttämään niitä, niin voit tehdä letut pelkästä durrajauhosta. Durraletut kikhernejauhoja hyödyntäen voisi toimia myös, jos kokeilet niin kommentoi miten toimivat yhdessä?

Tattarihiutaleet voi halutessaan korvata kaurahiutaleilla tai ruokalusikallisella perunajauhoja. Perunajauhoilla tehdyistä letuista saa muuten paistettua huomattavasti ohuempia.

Taaperon pinaatittomat pinaattiletut ja muut variaatiot

Halusin letuista pojalle version, johon saa piilotettua kasviksia. Pinaattiletut tulivat mieleen ensimmäisenä, mutta koska pinaatti on korkeahistamiininen, niin korvasin pinaatin lehtikaalilla. Silppusin lehtikaalin pieneksi ja sotkin lettutaikinaan. Toimi yllättävän hyvin ja poika tykkäsi kovasti.

Olen myös sekoittanut lettutaikinan sekaan bataattisosetta. Tämäkin versio meni mainiosti alas meiltä kummaltakin.

Jälkikiruokaletut saat lisäämällä banaanisosetta mukaan taikinaan. Letuista tulee tällä tavalla niin makeat, etten itse ainakaan kaipaa letuille hilloa kaveriksi. Ei liene yllättävää, että banaanilla höystetyt durraletut on meidän pojan suosikit.

Durraletutt maistuvat taaperolle

Artikkeli julkaistu 20.2.2021, päivitetty 25.4.2023.

Kategoriassa: Ruoka Avainsanoilla: letut, reseptit

Maidoton jogurtti maitokiisselistä

22/07/2022 by Joanna

Itsetehty maidoton jogurtin korvike maistui itselle ja lapselle. Kun allergiat rajoittavat valmiiden ruokien ostamista, niin on välillä oltava hieman luova, eikä tämä resepti ole itseasiassa jogurttia nähnytkään, muuten kuin koostumukseltaan.

Meidän viimeisin kaupan kaurajogurttikokeilu lapselle päätyi siihen, että jogurtti lensi pitkin auton penkkiä. Nyt kaura laitettiin jäähylle ja uusi kokeilu tehdään vasta puolen vuoden päästä. Löysin tilalle kaupasta Joe’ Kurt mantelimaitoon tehtyä jogurttia, joka meillä on nyt kokeilussa kaupan valmiista jogurteista. Maku oli omaan suuhun vähän turhan imelä, mutta lapsi tykkäsi.

Halusin siis lapselle takuuvarmasti sopivan jogurtin, koska kaikki muutkin meidän perheessä jogurttia saavat syödä. Hieman googlattuani törmäsin Kotikokissa olevaan vegaanisen jogurtin reseptiin, johon tulee vain maitoa ja perunajauhoa eli tämähän on perinteinen maitokiisseli! Ohjeen mukaan tehtynä kiisselistä tulee ainakin tuoreeltaan syötynä jogurttimaista koostumukseltaan.

Maidoton jogurtti maitokiisselistä höystettynä mansikoilla ja nektariinilla

Lisäsin jogurtin sekaan aitoa vaniljaa tuomaan makua. Valmiin annoksen maustoin pakkasesta sulatetuilla mansikoilla, kuutioidulla nektariinilla ja muutamalla kukalla puutarhasta.

Tässä versiossa sulatin pakkasesta jogurtin sekaan mansikoita ja tilsin jäähtyneeseen jogurttiin banaanin.

Jogurtti oli lapselle todella suuri menestys. Tässä siis todella helppo allergisen lapsen jogurtin resepti.

Maidoton maitokiisseli jogurtti -resepti

Maitokiisseli jogurttiannos

5 dl kasvimaitoa
3 rkl perunajauhoa
halutessa mausteeksi aitoa vaniljaa tai marjoja

Mittaa kylmä maito ja perunajauhot kattilaan ja sekoita. Laita levy päälle ja hämmennä kunnes ensimmäiset kuplat pulpahtavat. Alenna lämpöä ja sekoittele kunnes seos on jogurttimaista. Jäähdytä ja nauti marjojen ja hedelmien kanssa.

Kategoriassa: Ruoka Avainsanoilla: reseptit

Pähkinäinen riisipuuro mantelimaitoon riisihiutaleista

23/01/2022 by Joanna

Sisältää mainoslinkkejä *

Riisipuuro mantelimaitoon keitettynä on meidän pojan kestosuosikki. Arjen kiireen keskellä pojan puuro valmistuu nopeasti täysjyväriisihiutaleista mantelimaitoon keitettynä. Itseni teki mieli hieman välipalaa teekupposen kaveriksi ja muistin vasta lukemani puurotuunauksen aamupuuro kahvikissalle, jossa tuunattiin kahvin makuinen kaurapuuro. Ehkäpä pienellä tuunauksella riisipuurostakin saisi jotain kivaa?

Pähkinäinen riisipuuro mantelimaitoon tehtynä jälkiruokakulhossa

Lisäsin riisihiutaleiden ja maidon sekaan vähän mantelijauhoja tuomaan makua ja tekemään puuroa vähän tuhdimmaksi. Huuhtaisin joukkoon myös mantelitahnan jämät purkin pohjalta ja vähän maapähkinävoita. Pinnalle laitoin koristeeksi rouhittuja manteleita ja saksanpähkinöitä.

Lopputuloksena oli ihana pähkinäinen tuhti välipala. Valmistuu alle kymmeneen minuuttiin ja maistui myös pojalle. Onko sinulla hyviä puuron tuunausohjeita?

Pähkinäinen riisipuuro mantelimaitoon kahdelle

1,5 dl riisihiutaleita*
0,5 dl mantelijauhoja*
5,5 dl mantelimaitoa
hyppysellinen vaniljajauhetta*
ripaus suolaa
1-2 rkl maapähkinävoita*
rouhittuja pähkinänöitä / manteleita koristeluun

Lisää hiutaleet, jauhot, suola ja vanilja kattilaan mantelimaidon kanssa ja keittele reilulla keskilämmöllä. Vähän ennenkuin puuro on valmista, lisää sekaan maapähkinävoi. Koristele lopuksi pähkinärouheella.

Reseptiin on linkattu meidän suosikkituotteet hyvinvoinnin.fi verkkokaupasta. 🙂

Pähkinät koristeena riisipuuron päällä

Kategoriassa: Ruoka Avainsanoilla: reseptit

Kaiketon kakkupohja – riisijauhoja ja kuplavettä

26/12/2021 by Joanna

Kaupallinen yhteistyö, YrttiHertan tuotteet saatu kokeiluun

Tämän jutun kakku syntyy kaikettomasti hienoista riisijauhoista. Erikoisruokavalion kanssa oppii elämään, mutta välillä kaipaan ihan kamalasti sitä, että voisin piipahtaa kahvilaan ja tilata oikein tuhdin palan kakkua teen kaveriksi. En ole itse ollut koskaan mikään mestari leipuri ja monet “kaikettomat” yritykset ovat päättyneet lähinnä katastrofiin. Kun löysin Erikoisen Hyvää-blogista ohjeen vaalealle kakkupohjalle viime kesänä, alkoi kuitenkin leivontasormea syyhyttää. Ohje oli lähestulkoon sopiva myös pojalleni. Ja bueno! Kakku joka maistui ihan kakulle!

Kaiketon kakkupohja

Alkuperäinen resepti on todella mainio, jos pystyt käyttämään leivinjauhetta. Koska poika saa siitä refluksin, niin korvasin leivinjauheen ruokasoodalla, jonka aktivoin mantelimaidon ja sitruunan seoksella.

Katso alkuperäinen Erikoisen Hyvää-blogin vaalean kakkupohjan resepti.

Muista sitruuna kakkupohjaan!

Etenkin joulun alla kaupassa käydessä ostoslista olisi ollut ihan passeli keksintö. Unohdin ostaa sitruunan kakkua varten, joten kokeilin miten kohotus onnistuu pelkällä vischyllä. Kakusta tuli kuitenkin paljon tiiviimpi kuin aiemmin kesällä leipomastani, joten muista sitruuna kaupassa käydessä 🙂

Alla olevan pohjan kuva on kesällä leipomastani kakusta, jonka tein pojan syntymäpäiville. Tälle pohja siis näyttää ilman väriä ja ruokasoodalla + kuplavedellä kohotettuna.

Vaalea kakkupohja

YrttiHertan jauheilla kaksivärinen kakkupohja

Yrttihertan jauheet

Nyt joulun aikaan halusin kahvipöydän kaveriksi punaisen kakun. Kun törmäsin vielä YrttiHertan* tuotteisiin, niin kakku alkoi olla toteuttamista vaille valmis. YrttiHertan jauheissa on kotimaisia vihanneksia ja marjoja, niillä saa väriä, makua ja vitamiineja moneen tarkoitukseen.

Käytin kakkupohjaan 1 teelusikallisen punajuuri & mustaherukka seosta ja toiseen puoleen saman verran porkkana & puolukka seosta. Määrä olisi saanut olla isompi, koska värit haalistuvat kakkupohjaa paistaessa. Tuplasin tämän vuoksi määrän reseptiin. Taikinaan tuli etenkin punajuuri-mustaherukka jauheesta ihan huikeat värit!

Ensimmäisessä kuvassa taikina ennen paistamista ja toisessa uunista tullessa.

Kakkupohja riisijauhoista
Paistettu kakkupohja

Resepti: punainen kaiketon kakkupohja

Kuivat ainekset

  • 4 dl hienoja riisijauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 dl seesaminsiemeniä (tai sokeria)
  • 1,5 tl ruokasoodaa
  • 2 tl psylliumia
  • ripaus suolaa
  • 4 tlk YrttiHertan punajuuri & mustaherukka yrttijauhetta (tai 2 tlk, jos haluat värjätä vain toisen puolen taikinasta)

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään 2 dl sokeria, mutta itse vähän vähemmän makean ystävän tykkään kipata taikinaan sokerin sijaan seesaminsiemeniä. Kuulostaa ehkä hassulle, mutta niistä saa kivaa rakennetta taikinaan. Jos haluat makeampaa, niin käytä ihmeessä pelkkää sokeria 🙂

Nestemäiset ainekset

  • 1,25 dl neutraalin makuista öljyä (esim. macadamiaöljyä tai Keiju Rypsiä)
  • 2,3 dl vichyä tai muuta kuplavettä
  • 1 dl mantelimaitoa (tai mitä tahansa sinulle sopivaa maitoa)
  • puolikas sitruuna

Kakkupohjan valmistus

  • Laita uuni kuumenemaan 200°C.
  • Purista sitruuna maitoon.
  • Pingota irtopohjavuoan (18 cm) pohjalle leivinpaperi tai vuoraa pieni uunivuoka leivinpaperilla.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos haluat kaksivärisen pohjan, niin jaa ainekset kahteen eri kuppiin ja käytä eri vihannes/ marja seosta värjäämiseen tai värjää vain toinen taikina.
  • Sekoita öljy ja kuplavesi.
  • Kaada sitruunamaito kuivien ainesten joukkoon ja lisää heti loput nestemäiset ainekset kuivien ainesten sekaan kääntelemällä. Sekoita taikinaa vain sen verran, että saat jauhot sekoittumaan.
  • Kaada taikina vuokaan. Paista välittömästi uunin alatasolla ensin 200°C  20 min. Laske lämpö 175°C ja paista vielä noin 25 min.

Kakku pohjan kohaminen perustuu ruokasoodan ja vischy-veden kupliin. Tämän vuoksi taikinaa ei saa sekoittaa kovasti tai koneellisesti, koska kova höykytys hajottaa kuplat ja taikina jää litteäksi.

Kaksivärinen kakkupohja
YrttiHertta jauheet

Kiisseli kakun päälle ja väliin

  • noin 2 dl marjoja
  • 1,5 dl vettä
  • 1-2 rkl perunajauhoja + 0,5 dl vettä
  • sokeria oman maun mukaan

Pojan ruokavaliossa on meillä sen verran paljon rajoitteita, että esimerkiksi mikään kerma ei sovi hänelle. Meillä kakun väliin ja päälle lätkäistään tuhtia kiisseliä. Tee toki kakun päälle ja väliin itsellesi mieleinen täyte kermasta, kiisselistä, kreemistä tai mistä ikinä tykkäätkään 🙂

Jos vaihtoehdot ovat yhtä vähissä kuin meillä, niin pyöräytä kakkuun paksu marjakiisseli. Laita marjat, sokeri ja vesi kattilaan (itse laitan suoraan pakkasesta). Sulattele jäiset marjat keskilämmöllä tai kiehauta tuoreet nopeasti. Jos haluat sileämmän täytteen, niin aja marjat soseeksi sauvasekoittimella. Sekoita perunajauhot puoleen desiin kylmää vettä. Kaada seos nauhana kiisseliin. Sekoita ja anna pulpahtaa. Siirrä heti sen jälkeen pois levyltä ja sekoita muutaman kerran kiisselin jäähtyessä.

Tein joulukakun päälle mansikkakiisselin, jonka soseutin sauvasekoittimella. Mansikassa on nestettä sen verran paljon, että käytin kiisseliin 2 rkl perunajauhoja, jotta kiisseli pysyy kakun päällä. Kakun väliin tein lakkakiisselin, jonka sakeuttamiseen riittää yksi ruokalusikallinen perunajauhoja.

Kategoriassa: Ruoka Avainsanoilla: kaupallinen yhteistyö, reseptit

  • Sivu 1
  • Sivu 2
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Ensisijainen sivupalkki

Joanna

Joanna Niininen Toimitusjohtaja, äiti ja yritysvalmentaja. Hurahtanut teknologiaan, älykodin ratkaisuihin, joogaan ja taistelulajeihin.
Lue lisää minusta.

Seuraa minua somessa

Facebook Älykodin Avaimet LinkedIn Instagram Älykodin Avaimet blogit.fi

Viimeisimmät artikkelit

  • WildFit ja minä – matka takaisin omaan hyvinvointiin
  • Tarvitsevatko huonekasvit kasvivaloja?
  • Kokemuksia Oura-älysormuksesta – Gen 4 ominaisuudet
  • Sisäilma kuntoon korvausilmaventtiileillä – Kokemuksia Velco VTR-100
  • Aloita Sashiko-kirjonta: Tarvikkeet, tekniikat ja vinkit

Kategoriat

Älykoti kategoria Lifestyle kategoria

Avainsanat

arvostelut histamiini-intoleranssi kaupallinen yhteistyö kirje lapselleni Kuopio letut mediaosumat Philips hue valot pukeutuminen pöytäpuutarha remontti reseptit Reviews Sollertis WordPress

Yhteistyössä

Sollertis

Somestrategia - opas yrittäjälle

Easylinehost Finland

Copyright ©2018-2023 · Joanna Hoffren · Powered by Sollertis

←