Vanhassa talossa on aina oma tunnelmansa ja loputon määrä projekteja tehtäväksi. Talon lisäksi sellaisia löytyy lisää pihapiiristä. Meidän tontilla yksi sellainen oli vanha pelto, joka oli ehtinyt kasvaa umpeen lähes tunnistamattomaksi, kun ostin talon. Maahumala oli levittäytynyt niin laajalle, ettei viime syksynä ollut enää varmaa, missä pelto alkoi ja missä se päättyi (itseasiassa sain kuulla naapurilta, että maahumalan alla ylipäätään on pelto).
Pellon kyntö ja valmistelu keväällä
Talven aikana suunniteltiin pellon käyttöönottoa. Onneksi naapurista löytyi kyntövehkeet lainaan, ja niin pelto kynnettiin keväällä viiteen otteeseen. Ensimmäisellä kierroksella maa oli vielä tiivistä ja juurakkoa täynnä, mutta jokainen kerta paransi rakennetta.
Lopulta maa alkoi näyttää siltä, että siihen voisi jo istuttaa jotakin. Ilman apua ja oikeita työkaluja projekti olisi saattanut jäädä haaveeksi.
Jääkaapissa itäneet perunat pääsivät maahan
Talvella olin kerännyt kellariin jääkaapissa itäneitä tai vihertäviä perunoita, jotka olivat jääneet kaupan pusseista käyttämättä. Keväällä istutin ne riveiksi muokattuun peltoon.
Perunoiden kasvu lähti hyvin käyntiin. Multasin perunoita pariin otteeseen kesän aikana, ja satoa on jo nostettu. Tulos yllätti positiivisesti, kun jokaisen varren alta nousi perunoita. Osa on pieniä, mutta joukossa on myös todella isoja yksilöitä. Perunasato onnistui yli odotusten.
Ensimmäiset syöntikokoiset porkkanat
Perunoiden lisäksi kylvin sipulia ja porkkanaa. Sipulit lähtivät hyvin kasvuun ja ne selvisivät hengissä huolimatta siitä, että koira kävi jyräämässä sipuleita nurin muutamaan otteeseen. Joistakin sipuleista löytyi matoja ja ne olivat käyttökevottomia, mutta käytännössä koko kesä on syöty sipuleita omasta maasta, vaikka ne jäivätkin kooltaan pieniksi. Toista tusinaa sipulia odottaa vielä käyttöä keittiössä.
Porkkanat ovat vielä vähän ohuita, mutta saavat vielä kasvaa lisää. Tästä huolimatta sain nyt ensimmäistä kertaa kasvatettua porkkanoita, jotka ovat oikeasti syöntikokoisia.
Retiiseistä tuli tuholaisten herkku
Kokeilin myös parsa- ja lehtikaalin ja retiisien kylvöä. Retiisit eivät onnistuneet toivotusti. Siemenet olivat ilmeisesti jo useamman vuoden vanhoja, ja itävyys oli heikkoa. Ne muutamat taimet, jotka nousivat pintaan, joutuivat pian kaalikoiden ruokalistalle. Vain muutama retiisi pääsi lopulta lautaselle asti. Tämä jäi pieneksi pettymykseksi, mutta ehkä ensi vuonna paremmalla siemenellä ja suojauksella onnistun paremmin.
Arvannettekin, että kaalikoit veivät myös kaalit. Yritin suojata ne harson alle, mutta koit olivat löytäneet tien harson alle ja herkkubaari oli valmis. Muutama lehti kasvoi sellaiseen kokoon loppukesällä, että sain ne napsaistua salatin sekaan.
Suunnitteilla on jo viljelyn laajentaminen lavakauluksiin, joiden päälle saisi helpommin viriteltyä harson…
Minttua, ruohosipulia ja hunajamarjaa pellon reunalla
Pellon reunoille istutin minttua ja hunajamarjapensaita. Hunajamarjapensaat saavat rauhassa juurtua, ja toivottavasti ne ilahduttavat parin vuoden päästä marjoilla. Pidän siitä ajatuksesta, että pellon laidatkin tarjoavat hyötyä ja kauneutta.
Minttua suositellaan yleensä istutettavaksi ruukkuun tai rajatulle alueelle sen nopean leviämisen vuoksi. Pellon reunaan tuupattu lajike on toistaiseksi pysynyt kuitenkin hyvin ruodussaan ja kasvanut melko pienenä. Tänä kesänä tajusin muuten ensimmäistä kertaa heittää tuoretta minttua wokkeihin ja paistetun lihan kaveriksi. Muutaman minuutin kun yrttiä pyörittelee pannulla, niin maku istuu ruoan sekaan todella hyvin.
Lisäksi minulle kasvoi pellolla muutama avomaankurkku, kesäkurpitsa, pieni määrä herneitä, lakritsiyrttiä ja kourallinen auringonkukkia. Auringonkukkien kukinta antaa vaan edelleen odottaa tuloaan… Alkukesän viileiden säiden takia kurkku- ja kesäkurpitsasato jäivät vaatimattomiksi.
Naapurin antama ruohosipulimätäs lähti hyvään kasvuun. Puskasta saatiin makua salaatteihin ja lapsi iloa napsiessaan varsia suuhunsa ohikulkiessaan.
Oppimista ja onnistumisia
Tämä ensimmäinen viljelykesä vanhalla pellolla on ollut opettavainen ja antoisa. Vaikka kaikkea ei saanut onnistumaan, mukana on ollut paljon ilon hetkiä. On ollut hienoa nähdä, kuinka perunat puskevat maasta, porkkana kasvaa ja sipulit nousevat.
Pellon kunnostus oli iso, mutta palkitseva prosessi. Vielä riittää tekemistä ja opettelemista, mutta nyt pelto näyttää taas siltä, että se kuuluu osaksi elävää pihapiiriä. Se antaa satoa, tuo rytmiä arkeen ja muistuttaa siitä, että pienikin pala maata voi tarjota paljon.
Oli myös ihana huomata, että pihapiirissä kukki kesällä niin perennat kuin pensaatkin. Kuten alla olevat lemmikki, virpiangervo ja syreeni.
