• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Etusivu
  • Älykoti
    • Älylaitteet
    • Piha
  • Lifestyle
    • Perhe
    • Vauvavuosi
    • Raskausaika
    • Yrittäjyys
  • Viherkasvit
  • Suosittelen
  • Yhteistyö
  • Rekisteriseloste

Älykodin avaimet

Arjen älyratkaisut

Joanna

Tesla sähköauton kulut 

15/02/2024 by Joanna

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy.

Meille kotiutui Tesla sähköauto keväällä 2022. Sähköautojen myynnin nousu on ollut viime vuosina huomattavaa. Yksi merkittävimmistä syistä sähköautojen suosioon ovat niiden alhaiset käyttökustannukset verrattuna perinteisiin polttomoottoriautoihin. 

Uuden Teslan onnellinen omistaja kotimatkalla.

Sähköauton hinta

Sähköautojen hankintahinnat ovat historiallisesti olleet korkeampia kuin perinteisten autojen. Kuitenkin on huomattava, että sähköautojen hinnat ovat laskeneet merkittävästi teknologian kehityksen ja tuotantomäärien kasvun myötä. 

Tesla on tehnyt viime vuosina merkittäviä hinnan alennuksia uusien auton ostajien iloksi, mutta romahduttanut samalla käytettyjen autojen hintoja. Huhtikuussa 2023 uutisoitiin, että uuden Model Y:n ja Model 3:n hinta oli pudonnut ensimmäistä kertaa alle 40 000 dollarin USA:n markkinoilla. 

Uutta Teslaa tilattaessa valittavana on Rear-Wheel Drive tai Dual Motor All-Wheel Drive mallit. Jälkimmäinen on neliveto auto, jossa on myös pidempi toimintasäde. Model Y:ssä on nelivetomalleissa long range, jonka toimintasäde on 533 kilometriä ja Performance 514 kilometrin toimintasäteellä. Performancen huippunopeus on 250 km tunnissa, long rangessa huippunopeus on 217 km/ tunti. Performance myös kiihtyy nopeammin.

Meillä on long range malli käytössä ja kiihtyvyyttä on enemmän kuin tarpeeksi. Sen lisäksi, että ohitukset onnistuvat vaivattomasti, niin auto lähtee äkäisesti myös taaksepäin. Ajankin yleensä Chill tilassa, joka hillitsee kiihtyvyyttä ja säästää renkaita (eikä tule vahingossa peruutettuakaan seinästä sisään :D).

Blogin kirjoitushetkellä uudesta Teslasta ilman lisäominaisuuksia saa maksaa alla olevasti. 

Model 3

Rear-Wheel Drive 43 990 euroa
Dual Motor All-Wheel Drive 51 990 euroa

Käytettynä Model 3:sen hinnat lähtevät 28 350 eurosta ylöspäin.

Esimerkki käytetyn Model 3:sen rahoituksesta

Sortterin palvelusta voi arvioida kuukausihintaa autolainalle. Käytetylle Model 3:lle kuuden vuoden laina-ajalla tulisi kuukausihinnaksi arviolta noin 464 euroa.

Model Y

Rear-Wheel Drive 44 990 euroa
Dual Motor All-Wheel Drive long range 51 990 euroa
Dual Motor All-Wheel Drive Performance 57 990 euroa

Esimerkki autolainasta Tesla Model Y:lle

Kymmenen vuoden laina-ajalla uuden performance mallin kuukausihinnaksi tulisi arviolta noin 620 euroa. Kuvankaappaus Sortterin laskurista.

Auton rahoitus 

Rahoitusta auton ostoon voi kilpailuttaa helposti Sortterin kautta, jolloin yhdellä hakemuksella saat lainatarjouksen useammasta paikasta. Saamasi tarjoukset järjestetään edullisisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron mukaan. Todellinen vuosikorko sisältää myös lainaan liittyvät muut kulut, kuten palvelumaksut, tilinhoitokulut ja kuukausimaksut. 

Autolainaa on mahdollista hakea, jos on yli 20-vuotias, sinulla on säännölliset palkka- tai eläketulos, eikä sinulla ole maksuhäiriömerkintöjä.

Teslan latauksen hinta

Meidän Model Y:n akun kapasiteetti on 75kWh ja täydellä akulla toimintamatka 530 kilometriä. Akkua ei kuitenkaan koskaan saa ajaa täysin tyhjäksi. 

Mitä tyhjempi akku on, sitä nopeammin akkua saa ladattua. Toki latausaikaan vaikuttaa myös onko akku esilämmitetty ja mikä on ulkolämpötila. Useimmiten laturille saavuttaessa akussa on itselläni ainakin 10% jäljellä. Normaalissa ajossa akkua ei suositella ladattavaksi yli 80%. Pitkiä matkoja varten akun voi toki ladata täyteen. 

Kesällä ajomatkaan vaikuttaa myös se, että minun tulee käytettyä paljon Teslan automaattiajoa, joka oman kokemukseni mukaan syö karkeasti noin 10 % enemmän akkua kuin ajaminen ilman vakionopeudensäädintä ja automaattiohjausta. 

Alla muutama esimerkkki latauskerrasta talviaikana. Huomioitava on, että etenkin kovilla pakkasilla saa varautua siihen, että autolla pääsee ajamaan noin puolet sen ilmoittamasta matkasta. Alla olevat matkat on siis käytännössä kesämatkoja. 

Esimerkki 1: Lataus korkeateholaturissa 55,656 kWh akkuun 44 minuutin kauppareissun aikana. Lataus maksoi 0,35 euroa / kWh eli 19,48 euroa kokonaisuudessaan. Ladatulla matkalla pääsee auton laskurin mukaan noin 388 kilometriä.

Esimerkki 2: 19 minuutin matkalataus, jossa ehdin latauksen aikana hakea välipalaa kaupasta ja syödäkin sen osittain.  Tänä aikana akku latasi 26,706 kWh, lataus maksoi 9,35 euroa (0,35 euroa / kWh). Tällä pääsee jatkamaan matkaa noin 188 kilometrin verran kelin ollessa plussan puolella.

Latauspaikkojen hinnat

Hinnat suurteholataukselle artikkelin kirjoittamishetkellä:

  • K-lataus 0,33 € / kWh (4,67 € / 100 km)
  • ABC-lataus 0,30 € / kWH  (4,25 € / 100 km)
  • Teslan superchargereissa hinta on vaihdellut 0,53-0,62 euroa / kWh (7,50 – 8,77 € / 100 km)

Halvemmalla pääsee toki, jos autoa voi ladata kotona. Tammikuussa pörssisähkö oli ajoittain jopa miinuksella eli auton lataaminen tuotti rahaa. Toki pörssisähköllä ladatessa kannattaa katsoa aina sähkön sen hetkinen hinta. Teslassa latauksen voi myös ajastaa haluttuun kellonaikaan. Usein öisin sähkö on edullisempaa. 

Keskimääräisesti tammikuussa 2024 pörssisähkö maksoi 0,137 € / kWh + siirto noin 10 senttiä/ kWh eli 100 km lataus maksaisi tähän hintaan 3,35 €. Jos akkuun ladataan tällä hinnalla yllä olleen esimerkki 1:sen mukaan 55,656 kWh, niin yhden latauksen hinnaksi tulisi 13,19 €. 

Kokemuksia Tesla Model Y:stä

Oma Model Y Teslamme on kulkenut mallikkaasti muutamaa rengasrikkoa lukuunottamatta tähän asti. Nyt tulossa on ensimmäinen huoltokeikka johtuen jäähdytysnesteen vajauksesta. Huollon kuluja ei vielä ole tiedossa, mutta päivitän artikkelia huoltokeikan jälkeen. 

Monilla foorumeilla varoitellaan sähköautojen talven kestävyydestä, mutta meidän sähköauto on vienyt aina turvallisesti perille kelistä riippumatta. On selvää, että akkua menee talvella enemmän lämmitykseen, mutta tämä tarkoittaa vain tiheämpää lataustarvetta. 

Teslan ohjaamossa ei ole mittareita, vaan kaikki tieto tulee keskellä olevaan näyttöön. Tämä tuntui ensin vähän hassulle, mutta kun näyttöön on tottunut, niin ei perinteisiä mittareita enää kaipaakaan. 

Yksi hauska ominaisuus Teslassa on myös regenariitivinen jarrutus. Tämä tarkoittaa, että kun jalka ei ole kaasupolkimella, niin auto jarruttaa ja syöttää ylimääräisen energian takaisin akulle. Kaupunkiajossa tämä tarkoittaa sitä, että jarrupoljinta tarvitsee käyttää todella harvoin, etenkin kesäaikaan. Teslan sivuilta löytyykin suositus painaa jarrupoljinta usein, jotta jarrulevyt ja roottorit kuivuvat ehkäisten ruostetta ja korroosiota. 

Teslan automaattiohjaus

Automaattiohjaus on kesällä kätevä. Käytännössä ohjausta on järkevää käyttää taajama-alueiden ulkopuolella. Täysin yksin ei autoa saa jättää ajamaan, vaan kuskin käden on oltava ratilla koko ajan. 

Odottamattomia nytkähdyksiä matkoilla on tullut, kun auto saa jostain väärän nopeusrajoituksen ja hidastaa yhtäkkiä vaikkapa satasesta 30 kilometriin tunnissa. Kuskin tehtävä on tällöin pistää vinhaan tassua kaasulle, ettei takana tuleva ole kohta perää pussailemassa.  

Auto ei myöskään osaa havainnoida, miten nopeasti toinen auto liikkuu pois edestä. Jos kadun yli on tulossa auto, niin ihmiskuskin on helppo hahmottaa tarvitseeko vauhtia hidastaa, automaatti sen sijaan näkee vain edessä olevan auton ja lyö jarrut pohjaan. 

Mikään täydellinen ominaisuus ei automaattiajo siis missään nimessä vielä ole, mutta enimmäkseen se tekee kuitenkin ajamisesta todella rentoa. Ajettuani nyt vajaan kaksi vuotta Teslalla en todellakaan haluaisi enää muuta autoa alleni, niin mukavaa ajaminen on. 

Kategoriassa: Perhe Avainsanoilla: kaupallinen yhteistyö

Kattoremontit – Milloin on oikea aika uudistaa katto?

22/01/2024 by Joanna

Kattoremontit - Milloin on oikea aika uudistaa katto

Kattoremontti ei ole arkipäiväinen projekti, mutta sillä on suuri merkitys kodin kunnon ja asumismukavuuden kannalta – erityisesti Suomen vaihtelevassa säässä. Talvi, runsaat lumikuormat ja ajoittaiset rankkasateet asettavat katon rakenteille kovia vaatimuksia. Mutta mistä tietää, milloin on oikea aika kattoremontille? Tässä artikkelissa pureudumme siihen, milloin kattoremontti kannattaa tehdä, miten sen tarpeen voi tunnistaa ja mitä kaikkea remonttiin liittyy.

Katon ikä ja materiaalit – ensimmäiset merkit remonttitarpeesta

Yksi selkeimmistä kattoremontin indikaattoreista on katon ikä. Useimmat katemateriaalit kestävät hyvällä huollolla vuosikymmeniä, mutta jokaisella materiaalilla on oma elinkaarensa:

  • Huopakatto: noin 20–30 vuotta
  • Peltikatto: noin 30–50 vuotta
  • Tiilikatto: jopa 50–70 vuotta, mutta vaatii säännöllistä huoltoa

Katon ikä ei kuitenkaan yksin kerro kaikkea. Myös rakennusvuosi, katon rakenne ja aiempi kunnossapito vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka pitkään katto palvelee ilman suurempia remontteja.

Talon lämmityksestä syntyvä lämpövuoto, joka sulattaa katon lunta, voi aiheuttaa vesien valumista väärään suuntaan – erityisesti kevättalvella. Tämä kuluttaa kattoa piilevästi.

Näkyvät vauriot ja vuodot – älä odota liian kauan

Katon vauriot eivät aina näy sisätiloissa, mutta jos näkyviä ongelmia alkaa ilmaantua, kattoremontti voi olla ajankohtainen. Näitä merkkejä ei kannata ohittaa:

  • Katossa on vääntymiä, painumia tai irronneita peltejä
  • Huopakatto on halkeillut, kupruileva tai pehmeä
  • Tiilikatossa on rikkoutuneita tai sammaloituneita tiiliä
  • Räystäiltä valuu värjäytynyttä vettä tai vettä tulee sisälle
  • Yläpohjasta löytyy kosteutta, homekasvustoa tai lämpövuotoja

Jos sisätiloissa ilmenee kattovuotoja tai seinien yläreunassa näkyy kosteusjälkiä, on hyvä toimia nopeasti – kattorakenteiden kastuminen voi aiheuttaa merkittäviä vahinkoja.

Kattoremontti kannattaa ajoittaa pääasiassa sulan maan aikaan, sillä lumi, jää ja pakkanen vaikeuttavat työtä. Paras ajankohta on yleensä touko–syyskuun välillä.

Hyvä huomioida: Kevät- ja syyskaudella kysyntä on kovaa, joten urakoitsijoihin kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin. Ennakoimalla voit myös saada kilpailukykyisemmän hinnan ja varmistaa aikataulun.

Ennaltaehkäisevä tarkastus – säästä rahaa ja vaivaa

Jos katon kunto mietityttää, kattotarkastus on edullinen ja helppo tapa selvittää, onko remontille tarvetta. Useat kattoalan yritykset tarjoavat maksuttomia kuntotarkastuksia, joiden yhteydessä saat arvion katon elinkaaresta ja mahdollisista korjaustoimenpiteistä.

Tarkastus voi paljastaa:

  • Voiko katon vielä korjata vai tarvitaanko täysremontti
  • Onko yläpohjassa lämpö- tai kosteuseristysongelmia
  • Voiko energiatehokkuutta parantaa samalla

Ennaltaehkäisevä tarkastus säästää usein suuremmilta kustannuksilta, jos ongelmat havaitaan ajoissa.

5. Yhteenveto: koska kattoremontti on ajankohtainen?

Kattoremontti kannattaa tehdä silloin, kun:

  • Katon ikä lähentelee käyttöiän loppua
  • Katossa on selviä vaurioita tai vuotoja
  • Kosteusongelmia havaitaan yläpohjassa
  • Lämmitysenergiaa karkaa katon kautta
  • Talon arvoa halutaan nostaa tai säilyttää

Vaikka remontti voi tuntua suurelta investoinnilta, se on usein kustannustehokkaampaa kuin korjata laajalle levinneitä vaurioita. Lisäksi uusi katto tuo varmuutta asumiseen ja suojaa koko rakennusta vaihtelevilta säiltä – lumisateista hellepäiviin.

Lisätietoa: kattoremontit Kuopiossa

Kategoriassa: Piha

Muulinkorva eli syngonium podophyllum on monimuotoinen viherkasvi

09/11/2023 by Joanna

Ikkunallani on napottanut Syngonium podophyllum eli tuttavallisesti muulinkorva jo vuosia. Nyt vasta tajusin miten monimuotoinen kasvi voi ollakaan! Näitä kasveja on jalostettu valtavasti erivärisiä ja -muotoisia. Talon yksi ainokainen muulinkorva muuttuikin nyt sitten melkein kahteenkymmeneen…

Muulinkorva on vehkakasvien sukuun kuuluva köynnöstävä kasvi, joka on myrkyllinen. Se on kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikan sademetsistä. Viidakon kasvina se hyötyy hyvästä määrästä valoa, mutta ei kestä paahdetta. Älä siis viskaa muulejasi kesällä parvekkeelle suoraan paahteeseen.

Syngonium Wendlandii ruukussa
(Kuvapankkikuva) Syngonium Wendlandii. Wendlandii puuttuu vielä omien muulinkorvieni joukostani.

Muulinkorva arvostaa kohtuullista lannoitusta ja palkitsee hoitajansa rönsyilemällä nopeasti. Rönsyt voivat kasvaa useiden metrien mittaiseksi. Niistä on helppo ottaa pistokkaita, jotka voit juurruttaa vesilasissa tai tökätä suoraan kasvupohjaan.

Korkea ilmankosteus ja suihkuttelu ovat muulinkorvien mieleen. Ne eivät pääsääntöisesti ole kuitenkaan erityisen vaikeita kasveja, kun perusasiat eli valo ja kastelu ovat riittäviä. Etenkin talvella keinovalo pitää kasvit kasvamassa, mutta esimerkiksi oma pitkään yksinäinen muulinkorvani ei saanut mullanvaihtoa, ei lannoitetta, eikä keinovaloakaan ja pysyi silti hengissä patterin vieressä. Kasvu oli näissä olosuhteissa toki aika niukkaa… Järjestän hänelle jatkossa kuninkaallisen kohtelun siitä hyvästä, että jaksoi kurjaa hoitoani niin pitkään.

Mikäli muulisi eivät vietä talvea kasvilampun alla, niin talveksi lannoitusta ja kastelua kannattaa vähentää. Kasvupohjan pinnan on hyvä olla kuiva parin kolmen sentin syvyydeltä ennen uutta kastelua. Isommassa ruukussa pinnan voi antaa kuivaa syvemmällekin.

Muulinkorvan kasvupohja

Nainen pitää käsissään ruukkua, jossa kasvaa Syngonium Podophyllum eli muulinkorva
(kuvapankkikuva)

Kyllästyin kotona lentäviin harsosääskiin, jonka vuoksi siirryin kokonaan mullattomaan kasvatukseen. Tämän tehtyäni minulle selvisi, että harsosääsket viihtyvät myös käyttämässäni kookosmössössä 😀 Pääsin niistä lopulta eroon päästämällä kuivamaan toukkia kihisevät ruukut ja virittämällä muutaman liima-ansan. Muulien kanssa kannattaa muuten olla varovainen kuivuuden kanssa. Onnistui kesän paahteissa murhaamaan useamman muulinkorvan kuivuuteen 🙁

Omille muulinkorvilleni tein kasvupohjaan seoksen, jossa on kookoskuitua, biohiiltä, männynkaarnaa, lekasoraa ja perliittiä. Muulinkorvat tykkäävät hieman happamasta kasvupohjasta, siksi kaarna toimii niiden kasvupohjassa erityisen hyvin.

Voit kasvattaa muulinkorviasi normaalissa viherkasvimullassa, johon lisäät sekaan ruukkusoraa, perliittiä tai kaarnaa tuomaan ilmavuutta kasvupohjaan. Tällöin multa ei ajan kanssa painu tiivisti juurien ympärille tukahduttaen niitä.

Muutamaa muulinkorvaa olen kasvattanut myös semihydrossa. Kasvavat myös siinä, kun vain muistaa lannoittaa tarpeeksi.

Muulinkorva & löytöhistoria

Linnaeus kuvasi ensimmäisen Syngonium-lajin Arum auritum -nimellä toisessa Species Plantarum -painoksessa vuonna 1763.

Syngonium nimeä käytti ensimmäisen kerran Schott vuonna 1829. Kirjassaan Synopsis Aroidearum 1865 hän kuvasi 11 eri muulinkorva lajiketta. Näistä vain Syngonium Auritum on vain säilyttänyt nimensä ennallaan. 1860 julkaisemassaan Synopsis Aroidearum-julkaisussa hän kuvasi 20 eri lajia, joista löytyy jo useampia nykyisinkin tunnistettavia lajikkeita (S. schottianum, S. hoffmannii, S. wendlandii, S. salvadorense, S. podophyllum var. peliocladum, S. neglectum, ja S. angustatum).

Syngonium kuuluu vehkakasveihin eli Araceae-sukuun, joiden monimuotoisuus ilmenee parhaiten Keski-Amerikassa.

Lähde:
Thomas B. Croat 2017: A Revision of Syngonium, viitattu 29.7.2022

Alla esittelyssä muulinkorvani. Kun nämä ihanaiset hieman venähtävät, niin pistokkaita tulee saataville. 🙂

Syngonium Podophyllum Albo Variegata

Syngonium Albo Variegata

Vuosi takaperin tätä värivirheellistä valkealaikkuista muulinkorvaa sai ilmeisesti vielä tosissaan metsästää Suomessa. Kertoo kuitenkin jotakin muulinkorvien kasvuvauhdista, että tällä hetkellä ne liikkuvat harrastajalta toiselle noin 5-10 euron hintaan.

Kuten kaikilla muillakin valkolehtisillä kasveilla, niin kasvin lehdissä oleva valkoinen osa ei pysty yhteyttämään. Tämän vuoksi vaalealehtiset kasvit vaativat enemmän valoa kuin vihreälehtiset. Uudet valkoiset osat saattavat ensin hieman kellertää, mutta muuttuvat yleensä sitten kauniin valkoisiksi.

Syngonium Angustatum

Syngonium Angustatum

Angustatumilla on hauskat pitkät liuskoittuneet lehdet. Nuorella kasvilla lehti on liuskoittunut kolmeen osaan, vanhemmiten liuskojen määrä kasvaa.

Angustatum on levinnyt luontoon paikoitellen kaakkoisessa USA:ssa sekä Australiassa. Sitä kitketään haitallisena vieraslajina Syngonium podophyllum ja Syngonium neglectum lajien kanssa. Meillä ei Suomessa tätä riskiä kylmien talvien vuoksi ole, joten kasvatetaan vain kaikella rakkaudella näitä upeita ”rikkaruohoja” 🙂

Aasinkultakorva Syngonium Auritum

Syngonium Auritum

Muulinkorviin viitataan joskus aasinkorvina, mutta Syngonium Auritium on nyt se ns. oikea aasinkultakorva. Se on Jamaikalta ja Hondurasista kotoisin oleva köynnös. Kasvi kestää voimakastakin leikkausta, joten siitä on helppo ottaa pistokkaita.

Syngonium Chiapense

Syngonium chiapense kookostolppaan kiinnitettynä

Syngonium Chiapsense eroaa muista muulinkorvista lehtensä muodon perusteella. Se ei kasvaessaan kehitä kolmeen osaan jakautuvaa lehteä, niin kuin suurin osa muista lajikkeista.

Syngonium Confetti Tricolor

Syngonium Confetti Tricolor

Confetilla on suorastaan hempeät lehdet, joissa on valkoista, vaaleanpunaista ja vaaleanvihreää kuviointia. Nuoren kasvin lehdet ovat nuolenpään muotoiset, isommilla kasveilla ne ovat kolmiosaisia.

Confetti Tricolor on hieman harvinaisempi muulinkorva, mutta harrastelijoilta sitä saa usein jo alle kahdellakympillä. Hinta kertoo, että tämäkin laji yleistyy kovaa vauhtia Suomessa.

Syngonium Mango Allusion

Syngonium Mango Allusion

Tämän lajin leveät rypytetyt sydämenmalliset lehdet, joissa vaaleanpunainen kuviointi yhdistyy vaalean punertaviin ehkä jopa violettiin taittaviin lehtisuoniin, ovat hurmaavia. Oman Mango Allusioni lehdet ovat melko vihreitä, mutta toivon, että lisävalo saa kasvin innostumaan tuottamaan pinkimpiä lehtiä.

Syngonium Maria

Syngonium Maria

Syngonium Marian lehdet ovat pienenä punertavia tai kuperinvärisiä ja vihertyvät vanhetessaan. Kasvi kasvaa hyvissä olosuhteissa nopeasti.

Syngonium Maria Allusion

Syngonium Maria Allusion

Maria Allusion on uudempia värimuunnoksia. Vaaleanvihreissä lehdissä on vaaleanpunaista ja kuparia. Lehtisuonet ovat pinkit.

Syngonium Mottled / Mojito

Syngonium Mottled

Mojito ja Mottled tarkoittavat samaa lajiketta. Tämä kasvi helppo tunnistaa eri vihreän sävyillä täplitetyistä lehdistään. Se on kotoisin Latinalaisen Amerikan alueelta Meksikosta Boliviaan. Oma Mojitoni kasvoi reiluun vuoteen kattoa tavoittelevaksi isoksi köynnökseksi.

Aikuisen Mojito muulinkorvan lehti
Keskellä Mojito muulinkorva

Syngonium Mouse Ears

Syngonium Mouse Ears

Mouse Earsillä on jäinen vihreä variegaatio lehdissään, joita reunustaa tummempi vihreä. Nimensä se on saanut pienistä melko pyöreistä lehdistään. Jos törmäät nimeen Snow Queen, niin se tarkoittaa samaa lajiketta.

Omat hiirenkorvani suuttuivat hieman postituksesta ja uudesta kasvupohjasta, mutta tekevät siitä huolimatta jo uutta kasvua 🙂

Syngonium Neon

Syngonium Neon

Nuolen muotoiset hempeät vaaleanpunaiset lehdet, jotka muuttuvat persikan punaisiksi ja keltaisiksi kasvin kasvaessa. Myynnissä on paljon myös Neon Robustaa, joka on jalostettu tästä lajista.

Omani on vasta juurtumassa ja sai juuri tehtyä ensimmäisen juuren, jonka vuoksi pistokas hieman vielä nuupottaa.

Syngonium Panda

Syngonium Panda

Punertaviin lehtivarsiin yhdistyvät kirkkaanvihreät lehdet, joissa on usein vaaleat tai kellertävät lehtisuonet. Lehdissä esiintyy eri sävyisiä vaaleita laikkuja tai pilkkuja. Jokaisen lehden kuviointi on uniikki. Nuoren kasvin nuolenpään malliset lehdet liuskoittuvat myöhemmin kolmiosaisiksi. Panda tykkää kiipeillä, niin kuin monet muutkin muulinkorvat. Sitä voi tukea kasvamaan vaikkapa pitkin kookostolppaa.

Syngonium Pink Splash

Syngonium Pink Splash

Kirkkaan vihreissä lehdissä on vaaleanpunaisia pilkkuja ja roiskeita uniikkina kuvioina.

Syngonium Aurea

Syngonium Aurea

Aurean tunnistaa näyttävistä limen, keltaisen ja vihreän värin kuvioimista nuolenpään muotoisista lehdistä. Aurea on lähtöisin Keski-Amerikan trooppisilta alueilta.

Syngonium Red Spot Tricolor

Syngonium Red Spot Tricolor

Tämän lajin lehdissä on vähän kaikkea siis vaaleanpunaista, valkeaa ja eri vihreän sävyjä. Tämä kasvi onkin yksi lemppareistani kirjavuutensa vuoksi.

Red Spot Tricolor on hieman harvinaisempi laji, sitä liikkuu kuitenkin pistokkaina harrastajien kesken noin 30 euron hintaan, joten mikään mahdottomuus sen hankkiminen ei ole. Omani on vielä hieman harmistunut kuljetuksesta ja uudesta kasvupohjasta. Odotan mielenkiinnolla kasvin kasvua ja uusia lehtiä.

Syngonium T25

Syngonium T25

Syngonium T25 on pienilehtinen muulinkorva, jonka lehdissä on hieno variegaatio. Tarkoittaen sitä, että kasvin lehdet ovat osittain valkoiset.


Syngonium Trileaf Wonder

Syngonium Trileaf Wonder

Trilleaf Wonder on saanut nimensä erikoisen muotoisista lehdistään, jotka jakautuvat kolmeen suikaleeseen. Lehdet voivat kasvaa kämmenenkokoisiksi ja kasvi kasvaa helposti hyvällä hoidolla noin metrin mittaiseksi. Lehdet ovat nuorina vaalean vihreitä ja saavat tummemman vihreän sävyn vanhetessaan. Luonnossa tätä lajia tavataan Meksikossa, Brasiliassa ja Boliviassa.

Syngonium White Butterfly

Syngonium Podophyllum White Butterfly

Tällä muulinkorvalla on kermanvalkoinen ja vihreä lehti. Nuolenpään muotoinen lehti muistuttaa perhosen siipiä.

Tämä pistokas meinasi heittää hyvästit minulle heti alkuunsa mädättämällä varttaan. Jouduin leikkaamaan vartta niin paljon, että pistokkaassa ollut toinen lehti irtosi pois. Olin ihan varma, että tämä on menetetty tapaus. Pistokas sai lillua vesilasissa juorun kanssa viikkotolkulla lähellä kasvivaloa, jossa viimeinenkin lehti meinasi kuivua. Lopulta se pukkasi juuret ja nyt on jo uutta kasvua on näkyvissä!

Lisää muulinkorvien lajeja

Lisää muulinkorvien lajeja näet Plants Insiderin tekemästä videosta.

Artikkeli julkaistu 13.7.2022. Päivitetty 9.11.2023.

Kategoriassa: Viherkasvit

Gluteenittomat durraletut – Helppo resepti durrajauhoista

25/04/2023 by Joanna

Luontaisesti gluteenittomat durraletut maistuvat hyvälle ja ovat nopeita tehdä.

Kaupassa etsissäni pojalle riisijauhoja, tuli hyllyllä vastaan durrajauhopaketti. Minulla ei ollut hajuakaan mitä niistä voisi tehdä, mutta nappasin jauhot mukaan testiksi. Sen jälkeen niitä on mennytkin eräämpi paketti durralettuihin.

Gluteenittomat durraletut maistuvat  meillä aamiaisella

Durra

Durra on yksi maailman tärkeimmistä viljelykasveista, mutta minulle se oli tuttu vain peruskoulun oppikirjasta. Kasvi on kotoisin Keski-Afrikasta. Nykyisin sitä viljellään Afrikan lisäksi myös Aasian kuivissa osissa sekä Yhdysvalloissa Texasissa ja Kansasissa. Yleensä durrasta valmistetaan puuroa tai kohottamatonta leipää.

Blogiani lukeneet ovat saattaneet törmätä aiempiin letturesepteihini, joita tein riisijauhosta. Melkein sama jauhosuhde toimii durrajauhojen kanssa. Aiempaan reseptiin verrattuna olen saanut lettuihin paremman koostumuksen lisäämällä puoli desiä tattarihiutaletta. Tattari ei maistu letuissa, mutta tekee lettujen koostumuksesta paljon paremman. Tattarihiutaleiden kanssa letuista voi tehdä paljon suurempikokoisia ja ne pysyvät kasassa.

Mistä saa durrajauhoja?

Risentan durrajauho on 400g pakkaus Bio-Lebenin pakkaus on 300g

Durrajauhoja ei näkynyt muutamaan vuoteen Suomessa myynnissä, kun Risenta lopetti tuotteidensa myynnin Suomessa vuoden 2021 alussa. Onneksi Virtasalmen Viljatuote lanseerasi oman durrajauhonsa nyt tämän vuoden alussa. Heillä on valikoimassa durra ja gluteeniton durrajauhoseos.

Netistä saa myös useasta paikkaa tilattua durrajauhoja, mutta suurin osa tarjolla olevista ei ole gluteenittomia. Durraa viljellään paljon esimerkiksi Intiassa, mutta sitä käsitellään samoissa tehtaissa kuin vehnääkin. Jos gluteeni ei haittaa, niin hakusanalla juwar löydät durrajauhoja myös suomalaisista verkkokaupoista.

Itse olen tilannut gluteenitonta durrajauhoa myös Saksan Amazonilta. Amazonilla on myynnissä luomudurraa Bio-Leben-merkin alla Bio Sorghummehl nimellä. Durrajauhoja myydään kuuden pakkauksissa (300g / pussi). Itse tilasin kerralla kaksi pakkausta eli tusinan verran jauhopusseja. Postikuluja tuli noin kympin verran.

Resepti: Luontaisesti gluteenittomat durraletut

Durralettu pannulla

Lettutaikinan sekaan voit halutessasi upottaa mukaan siemeniä tai pähkinärouhetta makua antamaan. Samalla pysyy nälkäkin poissa pidempään. Itse lisään taikinaan usein pellavansiemen-, hampunsiemen- tai hasselpähkinärouhetta tai kokonaisia seesaminsiemeniä.

Gluteenittomat durraletut kiinteytyvät joko tattarihiutaleilla tai perunajauhoilla. Alla molemmat reseptit. Perunajauhoilla tehdyistä letuista saat ohuempia.

Versio 1 reseptistä:

1 dl durrajauhoja
1 dl mantelijauhetta
0,5 dl tattarihiutaleita
3,5 dl mantelimaitoa
(tai muuta sinulle sopivaa maitoa/ vettä)
tilkka öljyä
(seesaminsiemeniä, pähkinärouhetta tai siemenrouhetta)

Versio 2 reseptistä:

1 dl durrajauhoja
1 dl mantelijauhetta

1 rkl perunajauhoja
3 dl mantelimaitoa
(tai muuta sinulle sopivaa maitoa/ vettä)
tilkka öljyä
(seesaminsiemeniä, pähkinärouhetta tai siemenrouhetta)

Sekoita ainesosat ja paista pannulla pienen öljytilkan kera. Lettu kannattaa kääntää vasta, kun se on selkeästi kiinteytynyt, muuten se hajoaa helposti. Nautiskele letut marjojen, pähkinävoin tai hillon kera.

Lettuainekset: durrajauhoja, mantelijauhetta ja tattarihiutaletta.
Gluteenittomat durraletut valmistuvat nopeasti sekoittamalla durrajauhoja, mantelijauhetta, tattarihiutaleita, maitoa ja öljyä.

Ainesosien korvaus

Mantelijauho tuo lettuihin hyvän maun, mutta jos et pysty käyttämään niitä, niin voit tehdä letut pelkästä durrajauhosta. Durraletut kikhernejauhoja hyödyntäen voisi toimia myös, jos kokeilet niin kommentoi miten toimivat yhdessä?

Tattarihiutaleet voi halutessaan korvata kaurahiutaleilla tai ruokalusikallisella perunajauhoja. Perunajauhoilla tehdyistä letuista saa muuten paistettua huomattavasti ohuempia.

Taaperon pinaatittomat pinaattiletut ja muut variaatiot

Halusin letuista pojalle version, johon saa piilotettua kasviksia. Pinaattiletut tulivat mieleen ensimmäisenä, mutta koska pinaatti on korkeahistamiininen, niin korvasin pinaatin lehtikaalilla. Silppusin lehtikaalin pieneksi ja sotkin lettutaikinaan. Toimi yllättävän hyvin ja poika tykkäsi kovasti.

Olen myös sekoittanut lettutaikinan sekaan bataattisosetta. Tämäkin versio meni mainiosti alas meiltä kummaltakin.

Jälkikiruokaletut saat lisäämällä banaanisosetta mukaan taikinaan. Letuista tulee tällä tavalla niin makeat, etten itse ainakaan kaipaa letuille hilloa kaveriksi. Ei liene yllättävää, että banaanilla höystetyt durraletut on meidän pojan suosikit.

Durraletutt maistuvat taaperolle

Artikkeli julkaistu 20.2.2021, päivitetty 25.4.2023.

Kategoriassa: Ruoka Avainsanoilla: letut, reseptit

Apple HomePod Review 2023 – Smart Speaker

25/03/2023 by Joanna

I have accumulated experience with the Apple HomePod smart speaker for about a week. The implementation and functionality of the device have been guaranteed Apple quality.

Apple HomePod-paketissa

Here the HomePod is still in the package and the writer’s fingers are itching to take the jar out of the package.

What is Apple HomePod?

HomePod is a speaker and the center of a smart home. The speaker has a high-quality deep and nuanced bass and five directional tweeters. The device’s internal microphone is used to calibrate low frequencies automatically. The device recognizes the acoustics of the room and adapts the sound reproduction to suit the space. For example, the speaker recognizes that it is close to a wall and adjusts the sound accordingly.

Apple HomePod lipaston päällä kukan vieressä.

With several speakers, you can create a stereo pair, or you can combine the devices into a multi-room audio system. HomePod has four microphones, which it uses to control Siri. Siri supports voice recognition of six different users on HomePod. Siri can be used to control home functions that are connected to Apple’s Home functions.

You can use Siri on the device in the same way as on the phone. If it is not possible to perform the function via HomePod, the command can be completed on your phone, to which the function is transferred.

For example 

The ”Hey Siri, lock the front door” command locks the front door with a smart door lock.
”Hey Siri, play the radio channel Radio Nova” starts the Nova radio channel.

The device is available in white and midnight black. The recommended price for the device in Finland is 349 euros. 

Experiences of taking the HomePod into use

Setting up the HomePod is even too simple. Plug the HomePod into a power outlet and unlock your iPhone or iPad and then place it on top of the device. Start the setup and follow the instructions.

Of course, I should have realized that the installation is so easy. I can tell you that the device cannot be found via Bluetooth 😀 In practice, you have to own an iDevice to use the HomePod, otherwise, your smart speaker will sit in the corner like a less intelligent paperweight.

Kokeuksia HomePodin käyttöönotosta - ohjekirjaa vilkaisemalla olisi päässyt heti alkuun
HomePodin käyttöönotto alkamassa puhelimen näytöllä

HomePod Sound

HomePod’s music playback works best through the Apple Music service, which allows you to perfectly control the selection of a song or playlist with your voice. However, I didn’t test this feature because I like the Tidal music streaming service too much.

I choose the playlist I want from Tidal and use the HomePod as the playback source. Alternatively, I walk up to the device and hold the phone above it for a moment, and then the phone asks if the music playback is transferred to the HomePod.

HomePod buyers get six months of free Apple Music subscription. During this time, of course, it’s a good idea to try out whether you like the service (and get stuck using it 😀 ).

Apple HomePod ylhäältäpäin, jossa näkyy kosketusalueet.

There are three touch areas on top of the smart speaker, from which you can adjust the sound volume, pause music playback and move to the next or previous song. In addition to music playback, the device can be used as part of a home theater system with Apple TV 4K via eARC support.

I’m not a hi-fi enthusiast, and I don’t understand sound quality beyond what my own ears tell me. With this device, I can say that the listening experience is very pleasant. I dare to recommend this device to die-hard Apple users.

Kategoriassa: SmartHome Avainsanoilla: Reviews

  • « Siirry edelliselle sivulle
  • Sivu 1
  • Välisivut jätetty pois …
  • Sivu 4
  • Sivu 5
  • Sivu 6
  • Sivu 7
  • Sivu 8
  • Välisivut jätetty pois …
  • Sivu 23
  • Siirry seuraavalle sivulle »

Ensisijainen sivupalkki

Joanna

Joanna Niininen Toimitusjohtaja, äiti ja yritysvalmentaja. Hurahtanut teknologiaan, älykodin ratkaisuihin, joogaan ja taistelulajeihin.
Lue lisää minusta.

Seuraa minua somessa

Facebook Älykodin Avaimet LinkedIn Instagram Älykodin Avaimet blogit.fi

Viimeisimmät artikkelit

  • Patikkaretki Hiidenportin kansallispuistoon – harmaata taivasta ja hiljaisia polkuja
  • Peräkärry perässä halki Suomen – Kokemuksia Trailertukku
  • Histamiini-intolerantikon kauppalista – sopivat ruoat histamiini-intolerantikolle
  • Histamiini-intolerantikon ravintolisät – käytännön opas
  • 70-luvun kankaista uudet housut – aarteita ullakolta
Syö vapaammin - lataa maksuton opas

Kategoriat

Älykoti kategoria Lifestyle kategoria

Avainsanat

arvostelut histamiini-intoleranssi kaupallinen yhteistyö kirje lapselleni Kuopio letut mediaosumat Philips hue valot pukeutuminen pöytäpuutarha remontti reseptit Reviews Sollertis WordPress

Yhteistyössä

Easylinehost Finland

Sollertis

Copyright ©2018-2023 · Joanna Hoffren · Powered by Sollertis