Vietin viime viikolla viimeiset päivät äitiyslomaa. Siis apua mitä! Miten se nyt jo loppui?
Etukäteen kaikki sanoivat, että äitiysloma on ohi todella nopeasti. Hormonimyrskyjen ja unettomien öiden keskellä ei todellakaan tuntunut kovin auvoiselle. Päinvastoin 45 minuutin välein vauvan itkiessä kello ei kiitänyt eteenpäin.
Jotenkin olemme selvinneet tähän päivään koko perhe. Aina kun on tuntunut sille, että pää leviää lopullisesti unen puutteeseen ja sydän särkyy vauvan itkusta, niin olen kääntänyt ajatukset siihen, että tämä hetki on todella ohikiitävä. Huomenna hän on taas päivän vanhempi, tänään hän on äidin pikkunyytti.
Palataanpa hetkeksi niihin hormonimyrskyihin. Niihin ei voi valmistautua. Ennen synnytystä vauvan näkeminenkin sai kyyneleet silmiin. Oli hieman vaikea katsoa ohjevideot synnytykseen tuleville. Lopulta katsoin videot yksin muilta piilossa, vedet silmistä valuen.
Ennen synnytystä meni monta kuukautta todella huonoilla unilla. Unettomuus tappaa mielialan pahasti. Siihen yhdistettynä heittelevät hormonit on räjähdysherkkä yhtälö. Maailma tuntui romahtavan jokaiseen vastoinkäymiseen, vaikkapa jauhopussin tippumiseen lattialle.
Pojan syntymän jälkeen meillä oli seesteiset puolitoista viikkoa. Vauva nukkua tuhisteli ja imi tissiä. Elämä oli ihanaa. Sitten alkoi vatsavaivat ja refluksi. Kannoin vauvaa tuntitolkulla edestakaisin olohuoneessa ja lauloin kehtolaulua. Koliikkia sanoivat kaikki, en uskonut ja aloitin dieettaamisen.
Munaton, maidoton, soijaton ja naudanlihaton dieetti auttoi niin, että tuntikausia jatkuvat kipuitkut jäivät pois. Ensimmäiset kolme kuukautta vierähti tissi vauvan suussa, joka selkeästi haki lohtua huonoon oloon rinnasta.
Koliikki loppuu vauvoilta yleensä kolmen kuukauden jälkeen. Tässä vaiheessa neuvolakin totesi, että jostain muuta on kyse. Dieetti oli laajentunut ja olin jättänyt pois perunat, porkkanat, sipulit ja paprikat.
Syksyn valopilkkuna oli Rikkaat ja rahattomat ohjelman kuvaukset. Etukäteen pelotti miten vauvan kanssa pärjätään vieraassa paikassa ja mitä jos koko viikko onkin yhtä vauvan vatsavaivaa. Ohjelman vaihtoviikko meni kuitenkin todella hyvin. Tuotantoryhmä huomioi hienosti pojan ja imetystaukoja pidettiin parin tunnin välein ja aina vauvan pyytäessä. Tosin monessa kuvauksessa vauva veti sujuvasti rintaa haastattelun aikana.
Viikosta tuli voittajafiilis. Me voimme tehdä perheenä muutakin kuin kököttää neljän seinän sisällä. Viikon aikana törmäsin ensimmäisen kerran histamiini-intoleranssi termiin, jonka jälkeen vatsavaivat saatiin paremmin kuriin. Samalla dieetti taas laajeni, josta päädyinkin kirjoittamaan tänne blogiinikin otsikolla Histamiini-intoleranssi vauvalla.
Kuvauksista on nyt viitisen kuukautta. Tuo viisi kuukautta on ollut melko tasaista yritystä saada tarpeeksi unta, dieetin säätöä, pojan kanssa leikkimistä, imetystä ja paljon ihania hetkiä.
Poika oppi konttaamaan parisen viikkoa sitten ja tutkii uteliaasti maailmaa. Konttaus sujuu päivä päivältä paremmin ja polvilleenkin noustaan jo sujuvasti. Pojan itsenäistyminen on tuonut minulle hieman omaa aikaa ja mahdollisuuden istua koneen taakse töitä tekemään (ainakin päiväunien aikaan!).
Jotenkin on vain puulla päähän lyöty olo ajankulusta. Kello on madellut ja kiitänyt vuorotellen. Vieressä ei mötkötä enää avuton nyytti vaan oman tahdon omaava pieni ihminen. Ehkäpä sen ajankulun ymmärtääkin vasta silloin kun saa seurata vierestä lapsen kasvua?
Tämän jutun kuvissa päälläni on Star Trikoon laamapaita ja -housut. Vauvan myötä olen alkanut arvostaa laadukkaita luonnomateriaaleja vaatteissani. Nämä vaatteet ovat juuri sellaisia, luonnollisia ja turvallisia, täydellisiä ihoa vasten. Kiitos Star Trikoo blogiyhteistyöstä! Lisätietoa www.laamapaita.fi.
Vastaa