• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Etusivu
  • Älykoti
    • Älylaitteet
    • Piha
  • Lifestyle
    • Perhe
    • Vauvavuosi
    • Raskausaika
    • Yrittäjyys
  • Viherkasvit
  • Suosittelen
  • Yhteistyö
  • Rekisteriseloste

Älykodin avaimet

Arjen älyratkaisut

Olet täällä: Alkuun / Lifestyle / Perhe / Meidän häät kuvina

Meidän häät kuvina

15/05/2022 by Joanna

Meidän keväthäät eivät olleet pitkän suunnittelun tulos, vaan koko päivä laitettiin kasaan kolmeen viikkoon. Olimme puhuneet naimisiin menosta jo vuosia, mutta aina odotettiin sitä oikeaa päivää, kun ennätetään järjestää todella isot häät. Elämässä ei aina kuitenkaan kaikki mene suunnitelmien mukaan, eikä etenkään häitä tule koskaan, jos aina odottaa täydellistä hetkeä…

Lisäksi sitä ajattelee aina, että aikaa on. Jouduimme tänä keväänä kuitenkin havahtumaan siihen, että emme todellakaan ole kuolemattomia. Se on kuitenkin ihan toinen tarina ja nyt hypätään häähumuun!

Kaiken järjestyminen ei ollut ollenkaan itsestään selvyys, sillä paljon käytännön järjestelyitä tein puhelimessa ja sähköpostilla häitä edeltävällä viikolla. Makasin sohvan pohjalla koronassa… Hääpäivänä olo oli jo onneksi ihan ok, vaikka täydessä terässä en ollutkaan.

Kuvat on ottanut Tiina Haring.

Tässä meidän ”virallinen” hääpotretti. Jotain vanhaa ja jotain uutta. Minusta tästä tuli ihan mielettömän hieno 🙂

Meidän virallinen hääpotretti
Hääkuva

Hääaamuna hyppäsimme auton rattiin ja suuntasimme valokuvaukseen VB-valokuvakeskukselle, jossa ystävämme odotti meitä kuvauskaluston kanssa. Jännitystä oli sen verran ilmassa, että ihan loppuun asti ei tullut ajateltua kaikkea, vaan koikkelehdin kymmenen sentin valkoisissa korkkareissa jäistä tietä pitkin autolta sisälle. Ehkä ne kengät olisi voinut vaihtaa vasta sisällä… Hyvin epämääräisen Mikan kädestä kiinni pitäen tehdyn koikkelehtimisen jälkeen pääsimme kuitenkin perille. Tässä vaiheessa tajusin myös, että meillä ei ole vihkisormusta mukana. Hups!

Ollaanko näissä kuvissa oikeasti me? Nämä on kuin repäisty suoraan jonkin häälehden sivulta. Saimme ihan täydellisen kevätauringon paisteen hääpäivälle, joka tulvi sisään ikkunasta.

Rakkaus meidän välille on syntynyt toisen kunnioituksesta, yhteisistä mielenkiinnon kohteista ja yhteisistä unelmista. Rakkautta riittää, kun sitä vaalii joka päivä huomioimalla toista.

Kuvien ottamisen jälkeen oli aika suunnata kirkolle. Kello läheni hoohetkeä, mutta kirkosta uupui vielä äitini, isäpuoleni ja meidän poika. Aaaapuva! Heillä oli ollut ongelmia saada meidän taapero juhlakuntoon ja auton istuimeen kiinni ajoissa.

He tulivat kirkkoon meidän perässä, mutta itse en tiennyt koko vihkimisen aikana olivatko he paikalla vai eivät ja se kieltämättä vaivasi. Olin niin iloinen kun käännyimme seremonian jälkeen ja koko kööri napotti etupenkissä. Meidän poika oli kovasti odotttanut häitä ja puhui niistä pari viikkoa putkeen miltei joka päivä. Seremonia veti kuitenkin pojan vakavaksi, kun kaikki ympärillä pyyhkivät silmiään. Lie pieni mies ihmetellyt, että mitä ihmeen hehkuttamista tässä jutussa oli, että kaikki kokoontuvat yhteen itkemään…

Vihkimässä oli meidän luotto- ja sukulaismies Matti. Harvoin sitä muuten varmaan saa naimisiin mennessä saman sukunimen kuin vihkipapilla? 😀 Matin puhe oli kaunis ja hän viittasi siinä seinällämme oleviin japaninkielisiin tauluihin, jotka kuvaavat meitä, saimme ne Japanin matkallamme lahjaksi senseiltämme.

Meidät vihittiin kihlasormuksellani, koska vihkisormus löytyi vasta seuraavana päivänä. Etsin edellisenä päivänä hääpukuun sopivaa kaulakorua ja lopuksi siivosin kaikki ylimääräiset korut takaisin laatikkoon, myös sen vihkisormuksen…

Mikan tahdon tuli pontevasti. Ja niin tahdon minäkin.

Valitsin häihin laulettavaksi virren Nousta sain aamuun. Itseasiassa en edes tiennyt aiemmin, että se löytyy virsikirjasta. Cat Stevensin laulamaa alkuperäistä Morning has brokenia olen vetänyt karaokessakin. Kirkossa ei tullut kyllä karaoket mieleen. Nousta sain aamuun, lintujen lauluun lauletaan virressä. Muistuttakoon se meitä, että jokainen aamu on kiittämisen arvoinen.

Häiden jatkoja lähdimme viettämään Puijon majalle, jossa odotti buffet-pöytä täynnä herkkuja. Meidän pikkumies ihmetteli menoa äidin helmoilla pyörien.

Taikurikoomikko JP Pirinen viihdytti hääväkeä syönnin jälkeen.

Hääkakun leikkaukseen oli hieman järeämpi työkalu, koska tilasin kakun, jossa oli paljon suklaata 😀 Yhtäaikaa polkaisimme kakkua leikatessa, pitänee siis jatkaa sopuisaa yhteiseloa, koska kumpikaan ei päässyt näyttämään kaapin paikkaa. Kakku on pieni, koska leikkaamme tässä pienempää maidotonta kakkua. Suklaakakun lisäksi meillä oli tyrni-juustokakkua tarjolla.

Koronan takia ei ole tullut käytyä oikein missään viime vuosina. Oli ihanaa nähdä ystäviä häissä, nauraa ja jutella. Ihana kaasoni varmisti myös, etteivät kaikki kuvat ole liian edustavia 😀

Häävalssina tanssitiin Akselin ja Elinan häävalssi. Alemmasta kuvasta näkyy hyvin päivän fiilikset.

Ja niin minusta tuli rouva Hoffren. Sain kaiken mitä toivoin ja vähän enemmän. Pari kyyneltä tirahti tätä juttua kirjoittaessakin. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana juhlimassa ja mahdollistamassa meidän päiväämme.

Kategoriassa: Perhe

Viimeisimmät blogitekstit

Valurautapannulla kanaa ja kasviksia menossa grilliin

Grillikauden avajaiset paleo-tyyliin

Lämmin kevätilta voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: grilli kuumaksi! Tänä vuonna aloitimme kauden paleo-ruokavalion hengessä. Tässä postauksessa kerron, mitä paleo tarkoittaa käytännössä, …

Lue lisää
Leikuulaudalla sipulia ja selleriä, teksti hyvinvointi

WildFit ja minä – matka takaisin omaan hyvinvointiin

Jos joku olisi vuosi sitten kysynyt, lähtisinkö vielä ruokavalion rajoittamisen polulle, olisin vastannut varsin tiukasti ”en todellakaan”. Takana oli vuosien …

Lue lisää
Kasvivalo ikkunan edessä

Tarvitsevatko huonekasvit kasvivaloja?

Huonekasvit tuovat vihreyttä ja eloa koteihin, mutta erityisesti talvikuukausina moni miettii, riittääkö luonnonvalo pitämään kasvit hyvinvoivina. Tässä blogitekstissä pureudumme siihen, …

Lue lisää
Oura-sormus

Kokemuksia Oura-älysormuksesta – Gen 4 ominaisuudet

Sain Oura-sormukseni 2018 vuoden marraskuussa puolen vuoden odotuksen jälkeen. Pieni kapistus kerää yllättävän paljon tarkkaa dataa, unen ja palautumisen mittaus …

Lue lisää
Korvausilmaventtiili ikkunaluukussa

Sisäilma kuntoon korvausilmaventtiileillä – Kokemuksia Velco VTR-100

Kaupallinen yhteistyö Velco Oy. Vanhan talon ilmanlaatua on helppo parantaa korvausilmaventtiileillä, jotka tuovat ulkoa raikasta ilmaa sisätiloihin ja varmistavat ilmanvaihdon …

Lue lisää
Aloita sashiko-kirjonta

Aloita Sashiko-kirjonta: Tarvikkeet, tekniikat ja vinkit

Mitä sashiko-kirjonta on? Sashiko on perinteinen japanilainen kirjontatekniikka, joka tunnetaan erityisesti yksinkertaisista ja kauniista geometrisista kuvioistaan. Sashiko tarkoittaa japaniksi pieniä …

Lue lisää

Lukijan vuorovaikutus

Kommentit

  1. jonna sanoo

    22/05/2022 03:03

    Todella kauniita kuvia kyllä, hienosti sai capturattua koko tunnelman ja onnea teille paljon <3 Rakkaus on juhlimisen arvoinen asia!

  2. Melissa Laitakari sanoo

    22/05/2022 08:18

    Ihanan vintage tyyppiset hääkuvat 🙂 Paljon onnea teille!

  3. Jarkko S sanoo

    22/05/2022 16:28

    Onpa hienoja kuvia ja todella seesteinen, kaunis tunnelma välittyy kyllä. Tykkäsin kovasti noiden kuvien sävystä ja hengestä. Onnea hääparille myös!

  4. Nadine G sanoo

    22/05/2022 23:58

    Todella kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Onnea teille!

  5. Riikka Lämsä sanoo

    10/06/2022 08:02

    Upea morsian ja upeat häät! Paljon onnea teille!

Ensisijainen sivupalkki

Joanna

Joanna Niininen Toimitusjohtaja, äiti ja yritysvalmentaja. Hurahtanut teknologiaan, älykodin ratkaisuihin, joogaan ja taistelulajeihin.
Lue lisää minusta.

Seuraa minua somessa

Facebook Älykodin Avaimet LinkedIn Instagram Älykodin Avaimet blogit.fi

Viimeisimmät artikkelit

  • Grillikauden avajaiset paleo-tyyliin
  • WildFit ja minä – matka takaisin omaan hyvinvointiin
  • Tarvitsevatko huonekasvit kasvivaloja?
  • Kokemuksia Oura-älysormuksesta – Gen 4 ominaisuudet
  • Sisäilma kuntoon korvausilmaventtiileillä – Kokemuksia Velco VTR-100

Kategoriat

Älykoti kategoria Lifestyle kategoria

Avainsanat

arvostelut histamiini-intoleranssi kaupallinen yhteistyö kirje lapselleni Kuopio letut mediaosumat Philips hue valot pukeutuminen pöytäpuutarha remontti reseptit Reviews Sollertis WordPress

Yhteistyössä

Sollertis

Somestrategia - opas yrittäjälle

Easylinehost Finland

Copyright ©2018-2023 · Joanna Hoffren · Powered by Sollertis

← Plantui älypuutarha – yrttejä, salaatteja ja kukkia ympäri vuoden ← Kukkapöytä terassille