• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää ensisijaiseen sivupalkkiin
  • Etusivu
  • Älykoti
    • Älylaitteet
    • Piha
  • Lifestyle
    • Perhe
    • Vauvavuosi
    • Raskausaika
    • Yrittäjyys
  • Viherkasvit
  • Suosittelen
  • Yhteistyö
  • Rekisteriseloste

Älykodin avaimet

Arjen älyratkaisut

Olet täällä: Alkuun / Lifestyle / Raskausaika / Kirje lapselleni

Kirje lapselleni

17/07/2019 by Joanna

Odotan sinua maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Laskettuun aikaan on enää muutama päivä. Mahani on kuin olisin syönyt keilapallon ja on vaikea nukkua. Sinä pungerrat päivittäin tomerasti pyllyäsi ylöspäin ja työnnät jalkojasi kylkeeni. Lapsesta asti olen kuvitellut saavani yhden lapsen. Nyt olen valmis äidiksesi.

Tietyt asiat säilyvät samanlaisina vuodesta toiseen, toiset taas muuttuvat.  Sinun syntymäsi saa minut ajattelemaan omaa lapsuuttani ja elämääni. Sieltä nousi esiin asioita, joita toivon sinunkin oppivan.

Joanna hieman ennen laskettua aikaa

Olet täydellinen sellaisena kuin olet ja pärjäät missä tahansa

Olin itse lapsena todella ujo, oikea intoverttiuden perikuva. Minulla oli vain muutamia ystäviä. Seuraa minulle piti eläinlaumani, johon kuului jyrsijöitä, kaloja, lintuja, koiria  ja kilpikonnia.

Olen aina uskonut pärjääväni ja sitä olen hokenut itselleni pienestä asti. Tämä on kantanut hyvin tähän päivään asti. Minun ei ole koskaan tarvinnut olla suosituin eikä paras. 

Kanna (sopivasti) vastuuta

Ensimmäisen koirani sain noin kahdeksanvuotiaana. Hassun pienen Piki-perhoskoiran, joka oli elänyt kennelissä elämänsä siihen asti. Tätä koiraa ei ollut siunattu älykkyydellä, mutta se korvasi sen osallistumalla mihin tahansa leikkiin kanssani, jota se vain ymmärsi.

Vähän myöhemmin perheeseemme muutti porokoiran puolikas, rescue-koira Lulu, joka oli ehkä viisain koira jonka olen koskaan tavannut. Jopa liian viisas, sillä se ei viitsinyt tehdä asioita miellyttääkseen, eikä edes ruuan takia. Kävimme kuitenkin tottelevaisuuden ja agilityn alkeiskurssit läpi.

Lulun kanssa kiersimme paljon leikkimielisiä koiranäyttelyitä ja kahmimme niistä ison määrän ruokapusseja ja pokaaleita kotiin tuotavaksi. Tämä koira oli minulle ystävä, jonka kanssa uskalsin mennä lapsena minne vain. Kulkiessamme pimeässä metsässä lenkillä minulla ei koskaan ollut mukana taskulamppua, koska luotin Lulun vievän meidät aina kotiin. Se osasi varoittaa niin epäilyttävistä ihmisistä kuin eläimistäkin.

Joanna lapsena

Piki ja Lulu opettivat minulle vastuuta. Koirissa on paljon enemmän tekemistä kuin juoksupyörässä juoksevassa hamsterissa. Lenkille oli lähdettävä säästä huolimatta ja molemmat oli koulutettava yhteiskuntakelpoisiksi.

Kasvaessasi tulet huomaamaan, että etenkin työelämässä vastuuta voi kantaa niin paljon kuin vain selkä ja järki kestää. Vastuuta ei kannatakaan kahmia liikaa, mutta pidä kiinni niistä asioista, jotka olet luvannut hoitaa.

Hanki hyvä harrastus

Koirien ja eläinten lisäksi lapsuuteeni kuuluivat kirjat. Kahlasin kirjaston hyllyjä läpi pikavauhdilla pienestä asti. Äitini kanssa kävimme usein hakemassa kerralla useita kassillisia kirjoja, jotka sitten ahmin läpi ennen seuraavaa reissua.

Äitini on muuten kiltein ja ihanin ihminen jonka olen koskaan tavannut. Hän on aina pyrkinyt tarjoamaan minulle kaiken mikä vain on ollut mahdollista. Äidin kanssa olen pienestä asti käynyt lukemattomia keskusteluja ja jakanut ilot ja surut. Tiedän, että hänestä tulee myös sinulle erittäin tärkeä.

Lapsena kävin joitakin vuosia myös ratsastamassa joka viikko. Oli hieno tunne kun yhdeksänvuotias pikkunappula sai ison ponin ravaamaan pitkin kenttää. Toivon, että löydät harrastuksia, joka saavat sinut hymyilemään ja joita voit muistella vielä aikuisenakin.

Heittäydy hetkiin ja rakasta

Joanna kirjoitti kirjeen lapselle, kuvassa Mikan kanssa

Isässäsi rakastuin hänen älyynsä ja siihen kuinka hän sai minut tuntemaan olevani elossa koko sydämestäni.  Hänen nallekarhumaisessa syleilyssä olen aina turvassa. Uskon, että sinä tulet huomaamaan saman hyvin pian.

Isäsi opetti minulle kuinka elämästä nautitaan tarttumalla sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.  Hänen kanssaan mikään ei ole mahdotonta!

Toivon, että sinusta kasvaa itsenäinen ihminen, joka rakastaa täydestä sydämestä, nauttii elämästä ja pitää kiinni sovituista asioita. Muista aina, että olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet. Pian nähdään!

Rakkaudella äiti

Kirje lapselleni – yksivuotissyntymäpäivät

Täytit vasta vuoden verran. Minusta näytit heti synttäriaamuna vähän isommalle, mutta laitoin sen oman höpsöajatteluni piikkiin. Kunnes lähdimme autoajelulle ja ...
Lue lisää

Kirje lapselleni: Vauvani 8 kuukautta

Vauva täytti kahdeksan kuukautta. Tällä hetkellä hän oppii uutta niin valtavaa vauhtia, että halusin laittaa asioita muistiin yhdessä luettavaksi myöhemmin ...
Lue lisää
Ristiäislahjoja ja vauvan kengät

Poikamme ristiäiset

Poikamme ristiäiset on nyt vietetty. Kasteessa hän sai nimen Alex. Juhlat on aina hyvä syy nähdä sukulaisia. Tunnustan, että muuten ...
Lue lisää

Kirje lapselleni: Olet nyt 3 kuukauden ikäinen

Olet nyt kolmen kuukauden ikäinen. En kyennyt edes kuvittelemaan miten nopeasti voitkaan kasvaa. Olen onnellinen, että olen saanut kokea kanssasi ...
Lue lisää
Vauva kolmen viikon iässä

Vauvaonnea kohta jo kuukausi takana

Masuasukki päätti tulla maailmaan reilu kolme viikkoa sitten. Supistukset alkoivat laskettuna aikana iltapäivästä. Seuraavana aamuna saimme syliimme kaikinpuolin täydellisen pojan ...
Lue lisää
Joanna kirjoitti kirjeen lapselle, kuvassa Mikan kanssa

Kirje lapselleni

Odotan sinua maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Laskettuun aikaan on enää muutama päivä. Mahani on kuin olisin syönyt keilapallon ja on ...
Lue lisää

Kategoriassa: Raskausaika Avainsanoilla: kirje lapselleni

Viimeisimmät blogitekstit

Leikuulaudalla sipulia ja selleriä, teksti hyvinvointi

WildFit ja minä – matka takaisin omaan hyvinvointiin

Jos joku olisi vuosi sitten kysynyt, lähtisinkö vielä ruokavalion rajoittamisen polulle, olisin vastannut varsin tiukasti ”en todellakaan”. Takana oli vuosien …

Lue lisää
Kasvivalo ikkunan edessä

Tarvitsevatko huonekasvit kasvivaloja?

Huonekasvit tuovat vihreyttä ja eloa koteihin, mutta erityisesti talvikuukausina moni miettii, riittääkö luonnonvalo pitämään kasvit hyvinvoivina. Tässä blogitekstissä pureudumme siihen, …

Lue lisää
Oura-sormus

Kokemuksia Oura-älysormuksesta – Gen 4 ominaisuudet

Sain Oura-sormukseni 2018 vuoden marraskuussa puolen vuoden odotuksen jälkeen. Pieni kapistus kerää yllättävän paljon tarkkaa dataa, unen ja palautumisen mittaus …

Lue lisää
Korvausilmaventtiili ikkunaluukussa

Sisäilma kuntoon korvausilmaventtiileillä – Kokemuksia Velco VTR-100

Kaupallinen yhteistyö Velco Oy. Vanhan talon ilmanlaatua on helppo parantaa korvausilmaventtiileillä, jotka tuovat ulkoa raikasta ilmaa sisätiloihin ja varmistavat ilmanvaihdon …

Lue lisää
Aloita sashiko-kirjonta

Aloita Sashiko-kirjonta: Tarvikkeet, tekniikat ja vinkit

Mitä sashiko-kirjonta on? Sashiko on perinteinen japanilainen kirjontatekniikka, joka tunnetaan erityisesti yksinkertaisista ja kauniista geometrisista kuvioistaan. Sashiko tarkoittaa japaniksi pieniä …

Lue lisää
Pehmeä piparikakku

Piparikakku suklaakuorrutteella

On ollut harvinaisen aikaansaava sunnuntai. Aloitin aamun maalaamalla taulua, jonka sain viimeistelyä vaille valmiiksi. Sen jälkeen suunnattiin valokuvaamaan ja ulkoilemaan …

Lue lisää

Ensisijainen sivupalkki

Joanna

Joanna Niininen Toimitusjohtaja, äiti ja yritysvalmentaja. Hurahtanut teknologiaan, älykodin ratkaisuihin, joogaan ja taistelulajeihin.
Lue lisää minusta.

Seuraa minua somessa

Facebook Älykodin Avaimet LinkedIn Instagram Älykodin Avaimet blogit.fi

Viimeisimmät artikkelit

  • WildFit ja minä – matka takaisin omaan hyvinvointiin
  • Tarvitsevatko huonekasvit kasvivaloja?
  • Kokemuksia Oura-älysormuksesta – Gen 4 ominaisuudet
  • Sisäilma kuntoon korvausilmaventtiileillä – Kokemuksia Velco VTR-100
  • Aloita Sashiko-kirjonta: Tarvikkeet, tekniikat ja vinkit

Kategoriat

Älykoti kategoria Lifestyle kategoria

Avainsanat

arvostelut histamiini-intoleranssi kaupallinen yhteistyö kirje lapselleni Kuopio letut mediaosumat Philips hue valot pukeutuminen pöytäpuutarha remontti reseptit Reviews Sollertis WordPress

Yhteistyössä

Sollertis

Somestrategia - opas yrittäjälle

Easylinehost Finland

Copyright ©2018-2023 · Joanna Hoffren · Powered by Sollertis

← Loppusuoralla – raskauden viimeinen kolmannes ← Vauvaonnea kohta jo kuukausi takana